sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Urban Decay Spectrum Flatline-Omen-Voodoo

Osallistuin äskettäin Avonin tapahtumaan, jossa pääsin tutustumaan kotiseudun myyjiin ja testaamaan muutamaa uutuustuotettakin mm. kolme uutta mattaista True Color-luomiväripalettia sekä True Color Perfectly Matte-huulipunia. 

Päätin kyseiseen reissuun ulkoiluttaa Urban Decayn Spectrum-paletin violetteja sävyjä.


Käyttämäni sävyt ovat hohtava vaaleanpunainen (Flatline) silmän sisänurkassa ja tummanvioletti (Voodoo) liikkuvalla luomella ja ulkonurkassa. Luomivaossa ja häivytyksessä käytin hohtavaa violettia (Omen).



Kulmaluulla on Dr. Hauschkan Limited Edition paletin* (Stone Colours) vaaleinsävy. Stone Colours on ollut käytössä kesästä saakka, jokaisena meikkipäivänä.


Kasvoilla on pannuprojektissakin mukana ollut Sensain CH01. Kaverikuvassa esiintyy myös toinen pannuprojektituote eli Zuiin Mango. Kuvan ottamisen jälkeen Sensai murustui käytetäessä vielä lisää, joten pieni pala lähti pannusta irti. Pannuprojektin vuosi ei siis ihan riittänyt näiden tuotteiden osalta loppuunkuluttamiseen. Voin kuitenkin luvata, että vuoden 2016 aikana molemmat loppuvat :).


Huulimeikkinä (kevyesti levitettynä) on Avonin uutuupuna True Color Perfectly Matte sävyssä Red Supreme*. Huulimeikissä on alla MACin Lip Prep+Primea, mutta yllättävän kostealta tuntuva huulipunakoostumus oli ihan toimiva myös ilman pohjustavaa meikkituotetta.


Meikkipohjana on Biothermin CC-voide ja Benefitin Erase Paste-peiteaine.


Ripsissä on Maybellinen The Colossal Volum Express waterproof* ja kestovärjätyt kulmat on harjattu järjestykseen ruskealla L'Orealin Brow Artist Plumperilla*.



Pitkästä aikaa violetti meikki.


*Tuote on saatu blogin kautta.

Ps. Avon-tapahtumat jatkuvat vielä, joten tästä voi katsoa lähiseudun tapahtumapäivän.


lauantai 30. tammikuuta 2016

Syviä tunteita kynsilakkaa kohtaan

Vietin joulukuun ja tammikuun ilman kynsilakkaa, sillä halusin testata ajatusta, jossa kynsien kuntoa kohennetaan kuurilla kosteuttavaa käsivoidetta, joka annetaan imeytyä kynsiin ilman kynsilakan peittävää kalvoa.

Kynsinakuilun seurauksena olin erittäin altis uusille vaikutuksille, sillä kun nappasin tammikuun puolivälissä bloggaajienmiitin vaihtareista Essien talvikokoelman 2015 lakan Shall We Chalet? En edes heti ymmärtänyt millaisen tunnemyrskyn saan aikaiseksi.

Shall We Chalet? on omaan silmääni punainen lakka, jossa on ruskea vivahde. Essie kuvailee itse lakkaa sanoilla "seductive ruby". 

Itse lisäisin vielä sanat "Pirjon punainen"



Olen viimeisen parin vuoden aikana ostanut todella vähän kynsilakkoja, mutta saanut niitä testattavaksi blogin kautta tai napannut mukaan vaihtareista. En edes muista koska minuun olisi kolahtanut näin kovaa yksittäinen kynsilakkasävy.


Kuvissa kissankarvoilla kuorrutetut kynnet, joissa on kaksi kerrosta värilakkaa ilman aluslakkaa tai pikakuivattajaa.

Kahden kerroksen lakkaus kesti siistinä 3 päivää, jonka jälkeen lisäsin yhden värikerroksen ja sain vielä kolme bonuspäivää. Kuuden päivän (sis. yksi korjauskerta) kynsissä oli vain hiukan kärkikulumaa, ei muita ongelmia).


Nyt olen ottanut lakat pois ja käyn lauantaisaunassa ja lakkaan sen jälkeen uudelleen samalla. Varpaissakin on lakka vaihtunut Pirjon punaiseen ainaisen turkoosin sijaan.

Mahtava tunne kun löytää täydellisen kynsilakkasävyn.

torstai 28. tammikuuta 2016

Kynäniekka

Löysin alennusmyynnistä Chanelin Stylo Eyeshadow-kynän reilulla (70 %) alennuksella. Tässä pikainen esittely tästä vedenkestävästä luomiväristä joka on pakattu puikkoon. Väri on luomelle levitettäessä hiukan kosteahko, mutta kuivuu vedenkestäväksi.

Testasin meikin ilman erillistä silmämeikinpohjustajaa. Pisteet tuotteelle kestosta!


Punertavassa iltapäivän auringossa kuvattuna. Ensimmäinen viiva on täysin häivyttämätön puikosta vedetty viiva, toinen viiva on sormella häivytetty.




Tein puikolla silmämeikin, jossa levitin voidemaista luomiväriä koko liikkuvalleluomelle ja häivytin sormella luomivakoa kohti. Silmämeikissä on käytetty Urban Decayn Gwen-paletin punaruskeaa Punkd-sävyä rajauksenomaisesti ripsirajassa ja ulkonurkassa. Kulmaluulla on vaalea häivytyssävy Dr. Hauschkan paletista ja kulmaluun alaosassa on vaaleanruskeaa mattasävyä Gwenistä.




Chanelin voidemaiset luomivärit on kyllä korkealaatuisia. Omaan kipurajaani ne ovat normaalihintaisina liian kalliita, mutta ilostun aina kun löydän kivoja sävyjä alennettuun hintaan.


Kuinka monelle nämä kynät ovat tuttuja?

lauantai 23. tammikuuta 2016

Tyhmistysviikot

Talvi on musertanut niin täydellisesti, että olen viettänyt jo viikkoja, tai paremminkin kuukausia hyvin simppelillä meikkilinjalla. Joulukuun kärsimysnäytelmäni oli Gwen Stefanin paletin tilaus Sokoksen verkkokaupasta. Sokoksen kautta en palettia sitten lopulta saanut, mutta Gwen-paletti kuitenkin pääsi kotiini, kiitos ystävällisen kauneusbloggaajan.

Gwenin paletti tuli kotiin joulukuun lopulla ja siitä saakka tyhmistysviikkoni ovatkin juuttuneet vain yhteen palettiin.

Kuvassa uudenkarheana otettu kuva. Ihastuksesta, rakastuksesta ja suurista tunteista huolimatta en ole kuvannut paletilla tehtyjä meikkejä vaan olen vain sutinut aamulla kevyen nudemeikin ja pyyhältänyt töihin.

Loppiaisena yritin reipastua ja meikkasin pitkästä aikaa oikeasti väreillä. Käytin silmämeikissä Urban Decayn Spectrumia (vihreä Protest, turkoosi Deep End, petrooli Madness ja tummansininen Prank). 

Meikki oli ensimmäinen värikäs  räpellys noin kahteen kuukauteen.


Voin kai tässä vaiheessa tunnustaa, että unohdin kuvatessani ripsivärin ja silmämeikin rajauskin olisi voinut olla muuta kuin tummansininen geeliliner. Alaluomelle yrittämäni tummanvihreä rajaus oli myös hiukan kadoksissa ja turkoosi inliner rajaus olisi myöskin kaivannut intensiteettiä...



Lyhyesti sanottuna voi kai sanoa että olen hengissä, mutta värikkäistä silmämeikeistä ei luultavasti kannata haaveilla.


Tyhmistysviikkojen seurauksena ripsiväri, rajaus ja huulipuna voivat olla haasteellisia yhdistää meikkiin...

Kevät on aina ollut suosikkivuodenaikani, joten päivän pidetessä toivottavasti mörököllimäinen meikkauksenikin piristyy uudelleen. Hiukseni saivat näiden kuvien jälkeen jo reippaamman kuparinpunaisen värin...

maanantai 11. tammikuuta 2016

Sensiderm Cleansing Solution

Olen jo aikaisemmin päässyt blogin kautta tutustumaan kosteuttavaan Dr med. Christine Schrammekin Herbal Care Lotioniin, jonka käytin kosteuttavana suihkeena annosteltuna suihkepullosta.

Mikäli Dr. med. Christine Schrammek ei ole tuttu, voin kertoa sen olevan saksalainen luonnonkosmetiikkaan pohjautuva hoitolasarja. Green Peel-yrttisyväkuorinnasta lähtenyt tuotekehitys on edennyt nyt jo 50 vuotta ja se on tähdännyt koko ajan mm. iho-ongelmien ratkaisuun. Merkin jälleenmyyti pisteet löytää täältä

Sensiderm Cleansing Solution on Dr. med. Christine Schrammekin monitoimituote. Miselliteknologiaan perustuvassa koostumuksessa on yhdessä pullossa puhdistusmaito, kasvovesi ja silmämeikinpoistoaine.

Herkällä iholle soveltuva puhdistaja on dermatologisesti testattu ja sen raaka-aineissa ovat mm. niaasiamidia sekä allantoiinia. Tuotelupauksessa on hellävarainen kasvojen puhdistus jossa samalla tuotteella voi poistaa silmä- ja kasvomeikin ilman vettä.


Misellivesien aikakausi  tavoittanut minut juuri aamuisin kätevyydellään, sillä en ole millään muotoa aamuihminen. Nopeasti vanulapulla pyyhkiminen jättää ihon raikkaantuntuiseksi johon voi samantien levittää päivävoiteen ja hetkeä myöhemmin aloittaa meikin tekemisen.

Ihailtavaa nopean aamupuhdistuksen lisäksi on kuitenkin siinä, että että Sensiderm Cleansing Solution toimii oikeasti myös silmämeikinpoistotuotteena. Täysin kirvelemätön koostumus ei poista vedenkestävää ripsiväriä täydellisesti, mutta puhdistaa yhdellä vanulapulla hurjaa settiä olevan silmämeikinkin. Itse olin lähinnä hämmästynyt kun tummansininenkin silmämeikki lähti ongelmitta ja hankaamatta.

Omaan käyttötapaani ei kuulu käyttää misellivesiä ainoana puhdistavana tuotteena iltaisin kun kasvoilla on meikkiä. Teen misellivedellä (silloin kun käytössä on kirvelemätön koostumus) pääasiallisen silmämeikinpoiston ja käytän ripsivärien rippeiden ja meikkivoiteen puhdistukseen öljymäistä puhdistustuotetta. 

Öljymäisen puhdistustuotteen suosiminen on minulle luontaista, sillä käytän usein mm. ihon pintaa blurraavia pohjustustuotteita. Puhdistan kasvomeikin mielummin öljyn ja vesipesun yhdistelmällä kuin käytän puhdistustuotteeseen kastettuja vanulappuja.


Sensiderm Cleasing Solution on omaan käyttööni kätevä tuote, sillä se poistaa lupauksen mukaan silmämeikin (poislukien vedenkestävä ripsivärin) ja nopeuttaa siten kasvomeikin puhdistusta. Aion vielä kokeilla tämän puhdistustehoja öljymäisen puhdistuotteen jälkeen ns. 2. vaiheen putsarina, sillä siinä tarkoituksessa jää taas yksi purkki pois lavuaarin reunalta. 


Sensiderm Cleansing Solution-puhdistaja on uutuustuote, joka on tullut hoitolamyyntiin marraskuussa 2015. Myyntikokona on 200 ml pullo, jonka ovh on n. 39,50€.

Kuinka monelle Dr. med. Christine Schrammek on tuttu merkki?


Nyt lukijoillani on mahdollisuus tutustua maahantuoja Greencosin verkkokauppaan. Alekoodilla KOSMLOVE15, saa 10 % alennuksen Dr. med. Christine Schrammekin Sensitive-tuotteista.
Koodi on voimassa 31.1.2016 asti.

Postauksessa esitetty tuote on saatu blogin kautta.