tiistai 8. toukokuuta 2018

Lemmikinsininen ja violetti

Nappasin tähän silmämeikkiin haastelautaselta Bobbi Brownin lemmikinsinisen Aegean Blue-napin.



Kyseinen Bobbi Brown on siniseltakaudeltani ja sävyn kauneudesta huolimatta olen aina yskähdellyt sen käyttöä. En nimittäin oikein osaa yhdistellä sitä mihinkään sillä kirkas hiukan läpikuultava sininen tarvitsee ehdottomasti aina oikean kaverin. Väärän kaverin kanssa sävy näyttää tunkkaiselta ja kaikinpuolin epäimartelevalta.

Nyt otin mukaan Jane Iredalen Iris*-napin joka viileähkönä mattaviolettina on myös haastelautasen sankaritar.

Silmämeikki on tehty hyvinkin simppelisti levittämällä Iristä luomivakoon ja silmän ulkonurkkaan kaikkiin suuntiin häivyttäen. Liikkuvalle luomelle on sitten sudittu hohtavaa sinistä niin että sielu lepää ja sivellin sinertyy. Kulmaluulla on Make Up Storen Vanilla. 


Kasvomeikki on hyvinkin simppelisti Lumenen CC-voidetta ja Benefitin Coralistaa. Huulimeikkinä on Cliniquen Apri-Cutie kiiltopuna.


* Jane Iredalen Iris on saatu blogin kautta.

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Tuttu, turvallinen, arkimeikki

Määräaikainen työsuhteeni päättyi äskettäin, jonka seurauksena olen taas etsinyt itselleni uutta työpaikkaa. Uuden työpaikan etsimisen seurauksena olen sitten käynyt muutamissa työhaastatteluissa.

Ohessa meikki joka muodostui ennen haastattelurumbaa virkanaisen arkimeikiksi ja nyt se on toiminut myös siistinä ja työhaastattelun silmämeikkinä.

Käytetty paletti tässä tehtävässä oli Anastasia Beverly Hillsin World Traveler.


Kuvattu meikki oli itseasiassa aktuulinen silmämeikki haastattelusta, johon osallistuin noin viikko sitten. Kuvat  on otettu siis iltapäivällä n. 6 h meikin tekemisen jälkeen.


Meikkaustapani on muuttunut hiukan viime kuukausien aikana. Nyt aloitan poikkeuksetta aina silmämeikin tekemisen varjostamalla luomivaon. Tässä tapauksessa käytin kullanhohtoista Belliniä, sen jälkeen levitin liikkuvalle luomelle hohtavaa Pink Champagnea ja silmän ulkonurkkaan punertavanruskeaa Moroccoa. Kulmaluun alaosaan levitin hiukan Spoiledia ja kulmaluun häivytin käyttämällä ihonsävyistä mattavaaleaa luomiväriä.


Bellini, Pink Champagne, Marocco ja Spoiled.

Meikkipohjana Lumenen CC-voide ja Sensain irtopuuteri, poskipunana Zuiin Mango.


Olen aina pyrkinyt erittäin neutraaliin silmämeikkiin työhaastattelutilanteessa. Siinä vaiheessa kun työpaikka on varmistettu voi halutessaan sitten vaihtaa vähän värikkäämpääkin silmämeikkiin oman fiiliksen ja innostuksen mukaan.