Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Idun Minerals arvonnan voittaja

Idun Mineralsin Brunkulla-luomiväripaletin voitti tällä kertaa Netteriina.




Voittajalle on lähetetty sähköpostia aiheesta.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Arvonnan voittaja

Kevätarvonnan vastausaika päättyi 14.2 ja nyt olen suorittanut arvonnan.

 
Yllätyksenä arvoin myös toisen alennusmyyntilöydön, johon itse olen ihastunut tänä keväänä. 

Arvonnassa oli siis kaksi tuotetta Diorin Peacock-paletti ja yllätyselementtinä Joe Blascon yksittäinen luomiväri sävyssä Walnut.


Diorin Peacockin saa omakseen Riikka N.


Joe Blascon Walnutin (josta olen myös kirjoittanut aikaisemmin) saa Tiuku.


Onnittelut voittajille ja kaikille oikein aurinkoista kevättä!
 

maanantai 2. helmikuuta 2015

Kevätarvonta

Blogissani on merkintöjä alkaen vuodesta 2012. Vuoden 2013 ystävänpäivänä postasin kuitenkin meikkipostauksen joka sytytti kipinän, joka laajeni helmikuun aikana aina vain suuremmaksi. Pidän tuota hiukan satunnaisesti juuri ystävänpäivään ajoittunutta postaustani tämän blogin syntymäpäivänä. Sentimentaalisesti olen jopa palannut "synttäripalettiin" vuosipäivän kunniaksi.

Ystävänpäivänä juhlitaan siis Kahvia ja kosmetiikkaa-blogin 2-vuotissyntymäpäivää (luonnollisesti Pretty Naughty-meikillä).

Olen löytänyt tammikuun 2015 alennusmyynneistä kivoja juttuja itselleni, mutta nyt arvon erään löydön teille. 

Arvonnan vastausaika päättyy 14.2.2015 ja siihen voivat osallistua kaikki blogini kirjautuneet lukijat.  
Kirjautuneella lukijalla tarkoitan Blogger-käyttäjäraatia, Blogilistaa, Bloglovin'a tai Facebook-sivuani.

Lisäarpoja saat sen mukaan kuinka monella tavalla blogiani seuraat, lisäarpojen ehtona on kuitenkin, että yksilöit nimimerkkisi tai nimesi.

Arvottava paletti on vuoden 2013 kevätkokoelmasta Birds of Paradice.

Pidän valtavasti vihreästä luomiväristä ja on kiva arpoa kaunis kevätpaletti jollekin lukijalle. Plussaa myös siitä, jos tämä innostaa hiukan arkajalkaisemman meikkaajan kokeilemaan vihreää luomiväriä :)


 Sievää palettia on käytetty sen verran auki, että otin nämä kuvat. Muutoin se on täysin käyttämätön.


Kevät tulee, ja jollekin se on vihreä <3


Arvontaan voit siis osallistua, jos olet blogini kirjautunut lukija.

1.) Kirjoita osallistumiskommenttisi nimi/nimimerkkisi ja kerro millä tavoilla seuraat blogiani. 

2.) Lisäarpoja arvontaa varten saat, mikäli seuraat blogiani useammalla, kuin yhdellä tavalla (muista nimetä käyttämäsi nimimerkit). 

3.) Liitä vastaukseesi myös sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa.

Vastausaikaa on ystävänpäivään 2015 saakka ja postitan arvontapalkinnon vain Suomeen.

Arvonnan vastausaika on päättynyt.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri: Luukku 10



Joulukalenterin jaettu 10. luukku pitää sisällään pienen esittelyn Diorin joulukokoelmasta Golden Shock. Häpeämättömän kimaltava ja tyttömäinen kokoelma on ihastuttanut ainakin kahta suomalaista kauneusbloggaaja siihen rajaan, että on päädytty tekemään hankintoja.

Minulla on kokoelman kultaa ja luumua yhdistävä nimikkopaletti Golden Shock ja joulukalenteri-parillani Designin' Eyes-blogin Annilla on hopeaa ja kultaa yhdistävä Golden Reflections.

Golden Shock-paletissa on siis kultaisella silatut ruskea ja violetti yhdessä kultaista glitteriä sisältävän vaaleanpunaisen kanssa. Keskimmäinen kultainen sävy on hiukan läpikuultava pressattua pigmenttiä muistuttava kulta, jonka kerrostaminen tai toisen sävyn päällä käyttäminen saa paremmin pigmentit esille. Oikean alanurkan sävy on hiukan patinoitu kultainen satiinisella hohteella.


Swatchissa sävyt alkavat luumunruskeasta ja kiertyvät kellon suuntaisesti, keskimmäinen sävy uloimpana oikealla.


Paletti kahdessa eri valaistuksessa kuvattuna. Ensimmäisessä ruudussa salamakuva, toisessa kuvassa normi marraskuun pimeä päivä. Alakuvissa olevat swatchit on auringossa ja varjossa.


Itse meikissä levitin vaaleanpunaisen silmän sisäpuolikkaalle ja kulmaluulle. Violetin levittäminen on aloitettu ulkonurkasta ja jatkettu pitkälle liikkuvalle luomelle. Paletin ruskea on luomivaossa ja kultainen reunojen häivytyksessä. Keskimmäinen kultainen sävy on taputeltu liikkuvalle luomelle violetin päälle. Alaluomella on paletin violettia sävyä.


Pohjameikissa on Logonan punertavuutta neutraloiva vihertävä peiteaine ja Lumenen valokynä. Kokeilin tässä meikissä ensimmäistä kertaa valokynää piilottamassa tummia silmänalusia. Levitin valokynän silmänalusen tumman varjon rajalle, jolloin tumman silmänalusen ja ns. normi-ihon väriero häivyttyi (siis ainakin teoriassa). Onnistuinko?

Meikkivoiteena on Lumenen CC-voide ja MACin skin mineralize puuteri. Kulmat on tehty Sensain automaattikynällä ja silmät rajattu saman merkin liquid linerillä. Ripsivärinä on Diorshow Iconic Overcurl waterproof.


Meikkipohjan kyytipoikina on MACin poskipuna Plum Foolery ja Clarinsin Joli Rouge Brillant Grape.


Clarinsin on Grape on kevyesti levitettynä hyvinkin helppo sävy, mutta sitä voi kerrostaa tummemman tuloksen saamiseksi. Kiiltopuna kuluu tasaisesti, joten ylläpidon unohtuessa tulos ei ole katastrofaalinen.


Golden Shock-meikkini ole se dramaattisin pikkujoulumeikki, mutta toimii kyllä mainiosti myös niissä riennoissa.


Postauksessa oleva vihreä peiteaine Logonalta on saatu blogin kautta. Muut tuotteet ovat itse ostettuja.

Kauneusbloggaajien joulukalenteri on jo kiertänyt tovin, tässä on edelliset luukut.


Käy katsomassa myös mitä Anni loihtii Diorin joulukokoelman toisella viisikkopaletilla!


Huomenna jatketaan eteenpäin seuraaviin seikkailuihin.



perjantai 21. marraskuuta 2014

Tältä musta tuntuu

Viimeisen puolen vuoden aikana olen elänyt ammatillisesti haasteellisinta aikaa elämässäni. Vaihdoin työpaikkaa (joka ei millään tavalla liity kosmetiikkaan) ja työpaikan vaihto ei sujunut täysin ongelmitta, vaikka ammattinimikkeeni pysyi samana.

Raskaan elämänmuutoksen aikana tämä blogi oli pitkään henkireikä, jonka avulla sain jotain muuta pohdittavaa vapaa-ajalleni. En miettinyt työasioita blogia kirjoittaessani, vaikka ne seurasivat muutoin ihan jokaisessa arkisessa askareessa. 

Kuten monet suomalaiset kauneusbloggaajat ovat kirjoittaneet, on me-henki tai pikemminkin kauneusbloggaajien mafia-henki tällä hetkellä mahtava. Olenkin saanut tukea raskaaseen elämäntilanteeseeni myös ihmisiltä, joita en ole välttämättä koskaan tavannut, sillä uudet blogisiskoni ovat auttaneet.

Nyt haluaisin kirjoittaa ikävästä ilmiöstä, joka viime aikoina havaittu ihan mafialaisten kesken yleisesti. 

Jostain syystä suomalaisissa kauneusblogeissa on virinnyt kommenttilaatikoissa ikävä buumi kirjoittaa anonyymejä viestejä, joissa ainoa sisältö on tölväistä tai suorastaan loukata blogin kirjoittajaa. Tahallaan. 

Ikävän tai loukkaavan kommentin lähettäjä kommentoi poikkeuksetta anonyyminä, mutta on kertomansa mukaan "lukenut blogia pitkään" ja "haluaa nyt kertoa mielipiteensä asiasta tai aiheesta xx". Kommenttina on sitten sopivasti annosteltu tuikkaus myrkkyä, joka ei suoranaisesti lamauta, mutta kirvelee ikävästi.
 



En henkilökohtaisesti ymmärrä tätä uutta tapaa, jossa lukija, vitsikkäästi anomuumiksi viitattu henkilö päättää usein kertomansa mukaan (pitkäaikaisena lukijana) kirjoittaa ensimmäiseen jättäämäänsä kommenttiin jotain sellaista, jota ei varmasti kertoisi yhdellekään ihmiselle kasvokkain.

Monet meistä kirjoittavat blogiaan nimenomaan harrastuksena ja omaksi ilokseen. Mistä on tullut se ajatus, että bloggaajat ovat lukijoilleen jotain velkaa tai heidän koko olemuksensa on vapaata riistaa? 

Olen jo itsekin muutaman kerran miettinyt vakavasti sitä, onko järkevää sallia anonyymit kommentit, sillä en tällä hetkellä tahdo omaan elämääni mitään sellaista joka saa minut pahalle mielelle. Tämän on tarkoitus olla mukava harrastus, ei sellainen foorumi, jossa joudun lukemaan ikävää palautetta siitä mitä teen tai en tee.


On valitettavan totta, että ne ihanat kommentoijat jotka kommentoivat usein ja positiivisesti unohtuvat hetkeksi, kun lukee halveksivan, väheksyvän tai vain tylyn viestin. Kirjoitankin tämän postauksen osittain sen vuoksi, että haluan saada ihmiset ajattelemaan.

Samalla myös ilmoitan, että en aio sallia edellä mainittua anonyymiä kommentointia enää. Jos vastaavanlainen tilanne tulee vielä joskus vastaan tässä blogissa laitan kommentteihin joko hyväksynnän tai suljen anonyymit kommentoijat ulkopuolelle. Joka tapauksessa kyseisiä kommentteja ei tulla näkemään blogissani jatkossa.



Minun kanssani ei tarvitse olla samaa mieltä. Jos mielestäsi on ok, jättää ihmiselle jota et ole koskaan tavannut ikäviä viestejä, ihmettelen miksi yleensäkin seuraat blogiani? Jos sinulla ei ole minulle mitään hyvää sanottavaa miksi vaivaudut viettämään aikaasi blogissani? 

Postauksen kuvat ovat meikkipöytäkuviani. Arkista, sotkuista, tavallista ja ihmismäistä, vaikka kirjoitan blogia.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Jotain uutta

Tilasin äskettäin itselleni domain-nimen ja siirsin tein eilen päivityksen osoitteseen www.kahviajakosmetiikkaa.com. 

Muutos ei mennyt aivan kivuttomasti, sillä blogi oli sen seurauksena kiinni reippaat 12 h. Bloginpitäjän tekninen taituruus ei ole mitään mahtavaa, joten hermoilin ja ärsyynnyin vuorotunnein, kun päivitys ei toiminut.

Nyt päivitys alkaa ilmeisesti pikku hiljaa toimia ja olenkin toiveikas sen suhteen, että oikeasti osasin sen tehdä (suomalaisen asiakastuen avustuksella)...

Blogini on käynyt läpi muutaman muutosvaiheen, sillä ensin vaihdon sen nimen kertomaan jotain kiinnostuksestani (kahvia ja kosmetiikkaa siis) ja  nyt varasin ko. nimelle oman domainin.

Päädyin myös pitkän pähkäilyn jälkeen vaihtamaan Eiko-nimimerkkini ristimänimeeni. Ihan vain käytännöllisyyden vuoksi.

Olen siis Pirjo, kolmikymppinen bloggaaja, tervetuloa blogiini vielä kerran :)


ps. blogger uudelleenohjaa vanhasta osoitteesta, mutta blogin päivittäminen kirjanmerkkeihin toivottavasti poistaa mahdollisia sekaannuksia.

torstai 11. syyskuuta 2014

Lisävirta

Vähän erikoisesti nimetty Virtanäppäin teksti piti siis sisällään arvonnan. Tällä kertaa arpaonni oli suosiollinen Kaisulille.


Kaisulille on lähetetty postia :).


torstai 4. syyskuuta 2014

Muistutuksena

Pientä virtaa syksyyn meikkituotteiden muodossa olisi tarjolla täällä, kiinnostusta voi osoittaa sunnuntaihin 7.9.2014 saakka.

Arvontavastaukset yllä olevaan linkkiin.

Kynsillä on Opin Green on The Runway. Lakka 7/12.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kosmetiikkahaaste

My Little Book of Beauty-blogin Sara haastoi minut vastaamaan kosmetiikka-aiheeseen kyselyyn. Kysymyksiä on viisi ja ne pyörivät nimeomaan kosmetiikan ja sen kuluttamisen ympärillä.

1. Mikä on sinun "juttusi" kosmetiikassa?

Luomivärit ja sitä kautta värikkäät silmämeikit. Selektiivinen tai semiselektiivinen kosmetiikka ja merkkien kausikokoelmat. Kasvojen korostustuotteet ja poskipunat. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanoen värikosmetiikka poislukien meikkipohjatuotteet. Meikkipohjien suhteen haluaisin päästä aina helpolla ja olisin valmis siihen, että olisi Joku Muu- joka tekee minulle meikkipohjan. Silmämeikkien tekemisestä tykkään.



2. Jos saat valita neljä kosmetiikkatuotetta loppuelämäksesi, mitkä ne  olisivat?

Tämä on vain niin väärin. Rakastan värikosmetiikkaa, mutta jos kyseeseen tulee vain neljä tuotetta käsittäen koko kosmetiikkakentän ei mukaan mahdu värituotteita. Hyi hyi, mikä kysymys.

-Dermalogican Precleanse puhdistusöljy
-Dermalogican Special Cleansing gel
-Dermalogican Skin Smoothing Cream
-Artdecon All in One-ripsiväri (wp)


3. Mitä tuotetta suosittelisit muille?

Edllisessä vastauksessa mainituista Dermalogican tuotteista tykkään todella paljon. Väripuolelle mentäessä luomivärien peruspaletiksi Estee Lauderin Film Noirin, joka on monikäyttöinen ja yksittäisiä värinappeja vaihtamalla palettia voi varioida loputtomasti. 

Silmämeikin pohjustaksi joka Urban Decayn Primer Potion, Narsin pohjustaja tai Too Facedin Shadow Insuranse. Silmämeikki ilman pohjustajaa on aika kuollut idea, jos haluaa meikin kestävän enemmän kuin 2 h. Poskipunaksi Zuiin Mango tai Clarinsin Soft Peach.

Jos haluaa suositteluja yksittäisen luomiväri värin suhteen, lista hyppää heti pidemmäksi. Ei mennä sinne nyt :D

4. Missä säilytät kosmetiikkaasi?

Meikkituotteet ja kynsilakat on mulla kaksioni makuuhuoneessa Ikean korkeassa Malm-hyllystössä. Kynsilakkoja tosin lainehtii myös kirjoituspöydällä ja sohvapöydällä sen mukaan missä olen kynteni viimeksi lakannut. Siveltimet on kirjoituspöydän laatikossa.

Ihonpuhdistuksen ja kosteutuksen tuotteet ovat kylppärin kaapissa ja käyttöä odottavat tuotteet eteisin yläkaapin jemmavarastossa. Säilyttämisen suhteen joudun olemaan tarkka, sillä jaan kotini kolmen kissan kanssa, jotka iskevät aamulla sinne minne sattuu kipeimmin pudottelemalla pöydiltä tavaroita...




5. Tilaatko kosmetiikkaa ulkomailta?

Tilaan, mutta olen hyvin kauppauskollinen. Olen vuosia käyttänyt BeautyBayta ja muutamaan otteeseen flirttaillut myös Narsin oman nettikaupan, LookFantasticin ja Hqhairin kanssa. Tilaan ulkomailta niissä tapauksissa, että tuotetta ei saa Suomesta esim. NARS, Benefit, Urban Decay, Too Faced, tai ostohinta on vain huomattavasti edullisempi esim. bareMinerals. 

Yleisesti ottaen, pyrin olemaan maltillinen shoppailija, sillä se visalasku löytää myös perille...

Haasteeseen kuului jatkaa sitä eteenpäin, mutta jätän sen tekemättä. Tokihan sen voi ottaa halutessaan mukaan :)

Postauksen kuvituksena oli kivoja värikkäitä tuotteita omista jemmoistani. Tykkään jokaisesta <3.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Väriä, kiitos

Ajattelin kokeilla seuraavaksi ns. väriteemaa, jossa meikkaan useamman päivän samalla värillä leikitellen mm. erilaisilla koostumuksilla ja meikkaustyyleillä. Mitään uutta en osta, mutta kaivelen samalla myös omia kätköjäni ja teen yhdistelmiä.

Nyt sana on vapaa, millä värillä toteutettuja meikkejä haluaisitte erityisesti nähdä? 


Vai onko ihan typerää tehdä monta päivää samalla värillä meikkejä?!

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Arvonnan voittajat

Arvonta on suoritettu taas tiukassa valvonnassa. Meininki oli sama kuin edellisessä arvonnassa, ruutupaperia kynä, sakset ja sopivan kokoinen kulho (ihastuttava sininen Iittalan Korento)


Arvonnan Dermalogica-paketin voitti PS.


Too Faced Jingle all the Way taas löysi kotinsa Riikan luota.


Bonuksena päätin arpoa puolikkaan Urban Decayn näytepakkauksen Eyeshadow Primer Potionista. Kyseissä puolikkaassa on kaksi erillistä näytettä sävyissä Sin ja Anti-Aging. En mitenkään vihjaile voittajalle, mutta kyseiset näytteet ovat mulle "ylimääräisiä" vastaavasti toisen puolikkaan Originalin ja Edenin pidän itse. Pitkän alustuksen jälkeen voitto osui Tarun kohdalle. Kuvassa oikealla oleva puolikas matkaa uuteen kotiin.


Voittajille on laitettu sähköpostia.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Arvontamuistutus

Arvonta päättyy huomenna 21.1.2014.

http://kahvimaito.blogspot.fi/2014/01/arvonta.html
Osallistuminen varsinaiseen arvontakirjoitukseen :) niin kauan kuin tiistaita riittää :)

tiistai 14. tammikuuta 2014

Arvonta

Päädyin näin tammikuun kunniaksi järjestämään ensimmäisen oman blogiarvonnan.

Arvontaa varten olen varannut kaksi eri tuotetta, joten tässä on kaksi erillistä arvontapalkintoa.


Ihonhoitosetti:

Ihonhoitopaketti, jossa on Dermalogican Daily Microfoliant, Multi-Active toner ja Skin Hydrating Booster. Vaikka paketissa lukee Free Gift, on se ihan omin kätösin ja pennosin ostettu, sillä kyseisen paketin saadakseen on tehtävä tuoteostoja. Itse en tarvitse kyseistä pakettia, sillä kaikki tuotteet ovat käytössäni normaalikokoisina pakkauksina. 




Meikkisetti:

Too Faced Jingle all the Way, on sesonkipakkaus joulukokoelmasta. Kyseisen monitoimipaletin Temptalia esittely löytyy tästä linkistä. Pakkaus on muoveissa, joten otin siitä vain suuntaa antavat kuvat. Yllättäen kävi myös ilmi, että paketista löytyy Too Faced-aiheiset iPhone 5-kuoret.



Arvonnan säännöt:

1. Arvontaan osallistutaan kommentoimalla tähän kirjoitukseen. 

2. Jätä kommenttiisi toimiva sähköpostiosoite ja vastaus siihen mikä on mielestäsi kaunein tässä blogissa esitetty silmämeikki. Voit myös esittää toiveen siitä kumman arvontapalkinnon haluaisit.

3. Olethan myös blogini lukija Bloggerin käyttäjäraadin, Bloglovin' tai Facebookin kautta. Mainitse kommentissa myös nimesi/nimimerkkisi ja palvelu jolla luet blogiani.

Vastausaikaa on tiistaihin 21.1.2014 saakka. Postitan palkinnon vain Suomeen.




maanantai 13. tammikuuta 2014

Uusi blogibanneri

Innostuin valtavasti kun Neiti Kameleontti julkaisi uuden ihan oman blogibannerin. Tunnustadun jopa yllyttäneeni blogibannerissa näkyvän Dior-huulipunan ostoon, eli täysin blogin sisältöä vastaavaa taiteellista näkemystä oli jossakin saatavilla.

Pikaisen viestittelyn jälkeen ja ihan blogipostauksen lukeneena tavoitin myös tämän bannerin tekijän. Neiti Kameleontin bannerin taiteili Heidi Charlotta Graphics ja koska työnjälki oli upeaa ja hyvin blogittarelle sopiva päätin tehdä oman tilauksen.

Omani jatkaa kahvi ja kosmetiikan linjaa maitokahvin väreillään ja maustettuna pienellä piristyksellä. Itse tykkään hirmuisesti ja lämpenen bannerille mitä enemmän sitä katselen. Se on jotenkin symppis ja minun näköinen.


Samalla taiteilulla ja tilauksella sain myös kaksi valinnaista avatar/ikonia/kuvaketta samalla teemalla.

Nyt mulla on vain valinnanvaikeutta siitä kumman valitsen käyttööni ensimmäiseksi...




Kiitokset Heidille ihanasta blogipiristyksestä!

Ps. Muutin blogin linkkivärin teemaa mukavailevan siniseksi. Kertoilkaa, jos on linkkiväristä jotain huomautettavaa.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Bernerin ystävämyynti-Clarins osa 2

Ystävämyynnin toinen päivä alkoi mököttäessä, mutta sitten sainkin Siamese Lipstick-blogin Kaisulin asianaiseksi ja johan hymy irtosi minultakin.

Kaisulin avustuksella sain kotiini Clarinsin Splendours-luomiväripaletin.


Tässä kesän 2013 herkussa on neljä puuterimaista luomiväriä sekä vahamainen rajausväri. En ostanut palettia normaalihintaan, mutta näin 10 € tarjoustuotteena se oli sellainen etten voinut enää vastustaa. Lämpiä kultapronssisiä sävyjä, shampanjalla ja punaruskealla säestäen. Lisänä vielä violetti rajausväri.


Tämä paletti on väriensä puolesta kuin tehty minulle.


Poskipunana on Clarinsin Soft Peach, huulilla Lumenen Wild Rose Lip Shine 3 Polku pilvissä.



Kiitokset Kaisulille shoppailusta!

Lopuksi vielä mainos Kauneusbloggaajien joulukalenterista joka pyörähti näin joulukuun ja ensimmäisen adventin kunniaksi. Ensimmäisestä luukusta aloittaa Nekku ja jatkoa seuraaviin luukkuihin löytyy Nekun Lazy Dynamite blogista.



Dermalogica-arvonnan voittaja

Arvoin näin yöpuhteina Dermalogica-paketin voittajan. Arvonnassa apuvälineinä olivat kynä, ruutupaperia, sakset ja mummon ostama salattikulho. Virallisina valvojina oli kolme erittäin uteliasta kissaa. Todistettavasti kissat eivät kuitenkaan saaneet yhtään arvontalipuketta tassuihinsa (laskin), vaikka yritys olikin kova...


Arvontalipukkeet on kiharrettu saksien sivulla, vanha tuttu konsti joka on juuri sopivaa verryttelyä joulupakettirumbaa silmälläpitäen.


Blogini ensimmäisen arvonnan voittaa...




Onnittelut Johikselle. Sinulle on lähetetty sähköpostia :)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...