Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chanel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chanel. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. helmikuuta 2017

Käytin värejä-meikki

En ole ollut täysin rehellinen. Postatessani jemmapaletit 2015-2016 olin jo ostanut uuden potentiaalisen hillokkeen.

Paletti, joka nykyisillä meikkaustottumuksilla voi jäädä täydelliseen paitsioon.

Ostin sen tästä potentiaalisesta vaarasta huolimatta (paletti oli myös alennuksessa). Tunnustan, että tämä nolottaakin minua hiukan, sillä kuten Jemmapostauksesta kävi ilmi, minulla on paljon käyttämättömiä kauniita luomivärejä.

---Siltikin.

Urban Decay Full Spectrum.

Käytin ensimmäisessä meikissäni oranssia Jonesia, punertavaa Warningia ja rajasin meikin mattavioletilla Deliriousilla


Silmämeikissä Jones on levitetty silmän sisäpuolikkaalle, ulkonurkkaan ja luomivakoon ylöspäin häivyttäen. Liikkuvalla luomella on Warning ja meikin ainoana rajauksena Delirious. Kulmaluulla on vaalea mattasävy toisesta paletista.


Tähän meikkiin yhdistin alennusmyynnistä löytämäni Chanel poskipunan sävyssä Canaille sekä Chanel nudehuulipunan sävyssä Icône. Meikkipohjana on Lumenen CC-voide, Urban Decayn vaaleanpunainen peiteaine sekä Sensain kulmakynä. Ripsissä on Lancômen Doll Eye waterproof.


Look näytti kokonaisuudessaan tältä.


Saman päivän aikana testasin (ennen Icône-huulipunaa) myös edellisessä postauksessa esitetyt Avonin Supreme huulipunat. Mikä näistä olisi sinun suosikkisi?


*Avonin huulipunat on saatu blogin kautta.

Kuinka moni haksahti Urban Decayn Full Spectrum-palettiin?

maanantai 5. joulukuuta 2016

Chanel Hésitasion & MAC Burgundy times nine

Ohessa meikki, joka on ollut editoituna kuvakansiossa melkoisen tovin. Chanelin Hésitasionin suomennos on empiminen ja se varmaankaan kuvaakin meikkiä hyvin. Kuvat on otettu elokuun alussa, ja editoitu tuoreeltaan.


Meikissä on käytetty alesta ostaamani viininenpunaista Chanel Hésitasion nappia sekä MACin Burgundy times nine paletin kultaista Honey Lustia. Kulmaluulla on Dr. Hauschkan Stones-paletin vaalea sävy.


Kasvoilla on yhdistelmä Lumenen CC-voidetta, Sensain irtopuuteria MACin Peaches-poskipunaa sekä korostustuotteena Sensain valopuuteria.

Huulilla tässä meikissä on oletettavasti vain huulirasvaa. Hiuksissa olen tosiaan palannut uudelleen kuparinpunaiseen väriin ja hiusten pituuskin on näistä kuvista hiukan lyhentynyt :).



Kuinka monelle viininpunainen on tuttu väri luomilla?

torstai 28. tammikuuta 2016

Kynäniekka

Löysin alennusmyynnistä Chanelin Stylo Eyeshadow-kynän reilulla (70 %) alennuksella. Tässä pikainen esittely tästä vedenkestävästä luomiväristä joka on pakattu puikkoon. Väri on luomelle levitettäessä hiukan kosteahko, mutta kuivuu vedenkestäväksi.

Testasin meikin ilman erillistä silmämeikinpohjustajaa. Pisteet tuotteelle kestosta!


Punertavassa iltapäivän auringossa kuvattuna. Ensimmäinen viiva on täysin häivyttämätön puikosta vedetty viiva, toinen viiva on sormella häivytetty.




Tein puikolla silmämeikin, jossa levitin voidemaista luomiväriä koko liikkuvalleluomelle ja häivytin sormella luomivakoa kohti. Silmämeikissä on käytetty Urban Decayn Gwen-paletin punaruskeaa Punkd-sävyä rajauksenomaisesti ripsirajassa ja ulkonurkassa. Kulmaluulla on vaalea häivytyssävy Dr. Hauschkan paletista ja kulmaluun alaosassa on vaaleanruskeaa mattasävyä Gwenistä.




Chanelin voidemaiset luomivärit on kyllä korkealaatuisia. Omaan kipurajaani ne ovat normaalihintaisina liian kalliita, mutta ilostun aina kun löydän kivoja sävyjä alennettuun hintaan.


Kuinka monelle nämä kynät ovat tuttuja?

torstai 9. heinäkuuta 2015

#3 Neutraali silmämeikki ja pinkit huulet

Jemmasin vuosien saatossa useita Estee Lauderin edesmenneitä Pure Color-luomiväripaletteja. Ohessa on toteutettu meikki normaalivalikoimassa olleella Surreal Skies-paletilla.


Surreal Skiesin "the Juttu" oli ylä- ja alareunan sävyt jotka ovat laadultaan hohtavia ja kimaltelevat valon osuessa niihin. Valmistajan mukan yläsävy on "metallic" ja alasävy "shimmer".

Meikissä on käytetty yläreunan sävyä silmän sisäpuolikkaalla ja liikkuvalla luomella, ulkonurkassa on keskimmäinen tummanruskea mattasävy ja kulmaluulla kevyesti hohtava vaalea sävy vasemmasta reunasta. Luomivaon häivytyksessä on käytetty alareunan kanertavaa sävyä.


Käyttämäni pinkit huulet tulivat tällä kertaa Chanelin Rouge Allure Prodigious-huulipunasta. Chanelin pinkit punat ovat minua ihastuttaneet jo aikaisemmin, sillä tämä puna on ensimmäisiä harkitusti tehtyjä, onnellisia sattumia. Löysin alelaarista kultaisella shimmerillä hehkuvan pinkin joka ei ainakaan minun kokemuksen mukaan ole mikään helpoin löydettävä.


Kasvoilla tässä meikissä on NARSin Orgasm.


Silmämeikisn rajauksena on Clarinsin Crayon Khôl Taupe.


Meikki on kuvattu jo huhtikuun lopulla, mikäli ihmettelit hiusmallini muutoksia ja erityisen valkeita kuvia.



Surreal Skies on erityisesti suunnattu neutraalien silmämeikkien ystäville. Kuinka moni omistaa  tämän aamun pikapaletin (esim. löytönä poistomyynnistä)?

maanantai 4. toukokuuta 2015

elf Eyelid Primer Pearl

Sain blogin kautta testattavaksi elfin luomivärin pohjustajan sävyssä pearl.


Edullinen elf (pohjustajan hinta Pretty.fi-verkkokaupassa 3,49 €) on pakattu aplikaattoripakkaukseen. Pakkaus ei ole pohjustavalle tuotteelle mikään suosikkini, mutta valitettavasti useat valmistajat suosivat sitä (esim. NARSin silmämeikinpohjustaja).  

Mustavalkoisessa hylsyssä oleva hopeinen teksti kului säilytyksen aikana selkeästi, joten oletettavasti esim. meikkipussissa tekstit kuluvat pois kokonaisuudessaan.


Pearl-pohjustaja on kevyesti sävyttävä, sillä siinä on helmiäishohto joka näkyy selkeästi iholle levitettynä.


Tein koemeikin pohjustamalla silmämeikin pearlilla.


Silmämeikissä ei ole muita pohjustavia tuotteita.


Silmämeikki on toteutettu Diorin Crush Glow paletin sävyillä, poskilla on Sensain CH01 ja huulilla Chanelin Rouge Allure Velvet L'Exubérante.


Alkuperäinen silmämeikki on tehty ja kuvattu aamulla klo 7.30 ja tein uudelleen kuvauksen iltapäivällä klo 17.00.


Valitettavasti pohjustaja ei toiminut erittäin herkästi rasvoittuvilla luomilla toivottavalla tavalla, sillä meikki oli työpäivän aikana raidoittunut käytännössä korjauskelvottomaksi. Pienet sutut luomivaoissa oli nähtävissä jo lounasaikaan ja ne taputtelinkin parhaani mukaan sormin paikalleen.

elf Eyelid Primeristä ja minusta ei tullut ystäviä, sillä mielestäni silmämeikin tuleee kestää siistinä useita tunteja. Työpäivän päätteeksi tälläinen silmämeikki ei ole hyväksyttävä. Pienen raidoittumisen sallin, mutta ei tälläistä katastrofia.

Kuivemmilla/vähemmän rasvoittuvilla luomilla pohjustaja voi toimia paremmin. On mukava, että elf tuo markkinoille edullisia meikkituotteita, mutta tällä kertaa tuote ei mielestäni toiminut sen edellyttämällä tavalla eli pidentänyt silmämeikin kestoa.

Pearl-värisenä versiona pohjustajaa voisi halutessaan käyttää esim. korostavana tuotteena, mutta minun tapauksessa voimakkaasti hopeaan siftaava tuote ei lainkaan sovellu ihonsävylleni.


Onko muilla kokemuksia tästä pohjustajasta tai saman merkin rinnakkaisversioista?

elf Eyelid Primer Pearl on saatu blogin kautta.


maanantai 13. huhtikuuta 2015

MAC Force of Nature ja Fix+

Tampereen MAC-ostokset on kokonaisuudessaan tässä.


Matkakoko Fix+ -nestettä, joka toimii sekä meikin viimeistelyssä, irtopigmenttien kiinnityksessä, luomivärien pigmenttisyyden korostukseen tai meikin freesaukseen. Neste on pakattu suihkepulloon, josta sitä on helppo suihkuttaa suoraan kasvoille tai suihkauttaa siveltimeen.

Mineralize luomiväri ja edellisessä postauksessa esitelty Aquadisiac-luomiväri-nappi.


Force of Nature ilmeistyi keväällä Lightness of Being-kokoelmassa.

Palmikoidut korostustuotteet nostivat hypeä, mutta nämä duo-luomivärit jäivät vähemmälle huomiolle. Itse ihastuin pannussa suorastaan tylsältä näyttävään luomiväriyhdistelmään. Ostin duon, jossa on harmahtavan ruskeat sävyt.


Mineralizen  hienous näkyy täydessä potentiaalissaan vasta iholla ja luonnossa. Kuvissa sävyt  ovat yrityksestä huolimatta valjun näköisiä. Luomiväri on levitetty sormella puhtaalle iholle, mutta tätä laatua voi käyttää myös kosteana, jolloin lopputulos on pigmenttisempi ja hohtavampi.


Käytin silmämeikissä lisäksi rajauksena Natural Coden Pearly Taupe-rajauskynää sekä ripsissä Guerlainin Maxi Volume Waterproofia.


Silmämeikissä pakkasin yläosan helmiäissävyä luomivärisiveltimeen ja kostutin siveltimen Fix+ -nesteellä. Helmiäissävyn laitoin silmän liikkuvalle luomelle ja tein varjostuksen samalla hiukan kostealla siveltimellä ja alaosan hohtavalla glitter-sävyllä. Kulmalulla on Shiseidon Beach Grass-paletin vaalein sävy.


Fix +:lla kostetutettua sivellintä oli hiukan haasteellinen häivyttää, mutta luomiväri pysyi mahtavasti paikallaan eikä glitterinenkään sävy varissut missään vaiheessa päivän aikana. Hohtavuutensa vuoksi meikkiä oli todella vaikeaa kuvata, sillä kuva tarkentui miltei poikkeuksetta sivuun. Luomivärit tai rajaus olivat kasvoilla täydet 10 h aika luomiväreissä tai rajauksessa ollut kerrassaan minkäänlaista kulumajälkeä siinä vaiheessa kun pesin sen pois.


Meikkipohjana oli valikoima pannuprojektin tuotteita ja lisänä Diorin Rosy Glow sekä Chanelin Rouge Allure Velvet L'Exubérante.


Neutraali silmämeikki ja pinkit huulet.


Fix+ on mulle uudehko tuotetyyppi, joka osoittautui sellaiseksi, että kokeilen sitä myös muille wet & dry-luomiväreille. Onko sinulla vastaavalla idealla toimivia tuotteita tai pyritkö yleensäkään parantamaan luomivärejä kostuttamalla sivellintä?

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pinkkejä balettipyörähdyksiä

YSL:n Ballet Russes luomiväripaletti on sävyiltään äärimmäisen inspiroiva. Tällä kertaa en halunnut haukata liian isoa palaa kakkua ja pitäydyin kolmessa käyttösävyssä.


Silmämeikissä on ripsirajaan levitetty tummaa kultaista ja luomen keskelle pinkkiä sävyä. Häivytykset on tehty paletin vaaleankultaisella sekä Shiseidon Beach Grass-paletin vaaleimmalla sävyllä.


Kasvoilla on Lumenen CC-voide sekä korostuksena Estee Lauderin poskipuna Brazen Bronze. Huulilla on Chanelin Rouge Allure Velvet L'Exubérante. 


Chanelin huulipuna on yksi parhaimpia huulipunalöytöjäni, sävy on mielestäni todella kaunis pinkki, joka on huomioita herättävä ja mutta varsin helppo käytössä korkealaatuisuutensa vuoksi. Olen liian mukavuudenhaluinen ja laiska käyttääkseni superkuivia mattahuulipunia. 

Rouge Allure Velvet kuitenkin kosteuttaa huulia ja kuluessaankin  puna näyttää hyvältä, vaikka ei siis jaksaisi panostaa täysillä koko päivää huulimeikin kestävyyteen. Vähäisenkin viitseliäisyyden puna antaa takaisin näyttämältä upealta koko päivän.


Silmämeikki ja poskipuna on tässä meikissä sillä lämpimällä puolella, huulipuna ehkä hiukan neutraalimmalla/viileämmällä.


Mikä on sinun paras huulipuna löytösi ja onko pinkki liian räyhäkkä sävy silmämeikissä?

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Chanel Utopia + Sleek Vintage Romance

Kokeilin heti ostoa seuraavana päivänä Chanelin Illusion D'Ombre Utopiaa yhdistämällä sen Sleekin Vintage Romancen sävyihin A Vow In Venice ja Marry In Monte Carlo. Nämä luomivärit eivät vielä riittäneet vaan otin Shiseidon Beach Grass-paletista kaksi sävyä häivytyksen avuksi.


Silmämeikissä Utopiaa on levitetty koko liikkuvalle luomelle luomivakoon asti. Luomivakoa on tummennettu Sleekin A Vow in Venicellä (alarivi ensimmäinen vasemmalta) ja ulkonurkka tummennettu Marry In Monte Carlolla. Luomivaon yläreunan häivytyksessä Beach Grassin vaalea luumu ja kulmaluulla saman paletin vaalein sävy. 

Silmämeikin rajaus on tehty Urban Decayn 24/7 Glide-On-kynällä Rockstar. Ripsivärina on MACin False Lashes Waterproof ja kulmakynänä Lumenen Blueberry Eyebrown 2 (harmaanruskea).


Kasvomeikin pohjalla on Estee Lauderin peiteaine, Lumenen CC-voide ja YSL:n puristepuuteri. Varjostuksena NYXin Taupe ja poskipunana MACin Pink Swoon. Luomen vesirajan kirkastin tapani mukaan IsaDoran Inliner-kajalilla (sävyllä blonde).


Huulilla on viilean silmämeikin tasapainottamiseksi Cliniquen Apri-Cutie.


Utopia on monivivahteinen sävy joka on hennon violetti ja vaaleanpunainen yhtäaikaa. Kimalteinen sävy on yksin toki sievä, mutta omaan makuuni hiukan pliisu. 


Kevyellä tummennuksella meikistä tuli kuitenkin todella mieluinen, vaikka teen todella harvoin violetteja meikkejä.


Viileä violetti ei kuulu minun perusmeikkeihin, kuuluuko se sinun repertuaariin?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...