Näytetään tekstit, joissa on tunniste Guerlain. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Guerlain. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. lokakuuta 2015

Clarins Eye Quartet Violet

Nappasin Clarinsin Violet-paletin kosmetiikkamiitin vaihtarikasasta. Sorruin hiukan ahneuden puolelle, sillä tiesin, että violetti ei välttämättä ole minun juttuni. Upeat alarivin violetit kuitenkin saivat minut tarttumaan palettiin.




Violet-paletissa on neljä sävyä joista yksi on läpikuultava korostussävy ja kolme muuta eriasteisesti hohtavia satiinisävyjä. Ylemmän rivin sävyt ovat sellaisia, että ne tarvitsevat alleen pohjustajan näkyäkseen. Se miksi innostuin tämän paletin kotiuttamaan oli alarivin violetit.


Kokeillessani palettia kuitenkin päädyin samantyyppiseen meikkiin jonka tein Idun Mineralsin Norrlandssyrenillä*. Ajallisesti nappasin tämän paletin vaihtareista ennen kuin sain Norrlandssyrenin, mutta ehdin siltikin kokeilla Idun Mineralsin vastinetta ensin.


Käytetyt luomivärit yhteiskuvassa.


Meikissä on käytetty MACin vaaleanpunaista Swishia silmän (MAC levittyy paremmin kuin Clarinsin paletin vaalea laventeli) sisäpuolikkaalla ja tummia violetteja Clarinsin paletista. Rajauksena on Goshin violetti kynä. Ripsissä on Natural Coden vedenkestävä ripsiväri.


Kasvomeikkiin käytin Biothermin CC-voidetta ja Benefitin peiteainetta. Poskipuna on MACin Pink Swoon ja tupsuttelin tähän meikkiin myös Guerlainin korostushelmiä.


Huulimeikkinä on Clarinsin Joli Rouge Soft Berry.


Tämän meikin osalta tulin kahteen johtopäätökseen. 

a) Clarinsin Violet-paletti ei ole minulle tarpeellinen, sillä saan vastaavaa (jopa kauniimpaa jälkeä Idun Mineralsin Norrlandssyrenillä). Laitoin Violetin vaihtarihengessä uudelleen jakoon Tampereen Halloween-miitissä sillä en tiedän, että en tarvitse palettia jatkossa. (Omasta mielestäni) Idun Mineralsin Norrlandssyren on edullisempi ja laadultaan parempi kuin Clarinsin Violet.

b) Toisena huomiona oli se, että paljon hehkutetut Guerlainin korostushelmet eivät tuo mulle sellaista innostusta ja iloa, että tarvitsisin niitä jatkossa. Sievä purkki muutti loppukesästä uuteen kotiin on kuuleman mukaan rakastettu siellä.

* Saatu blogin kautta.

Halloween-miittiin osallistuneet, kenen mukaan Clarisin Violet lähti ja joko olet ehtinyt kokeilla? Olisitko sinä pitänyt Violet-paletin vaikka tietäisitkin, että käyttäisit sitä äärimmäisen vähän?

tiistai 8. syyskuuta 2015

Pari Jane Iredale-meikkiä

Ohessa kaksi erilaista Jane Iredale-meikkiä.

Ensimmäisenä viime keväästä inspiraation saanut vaaleanpunaisen ja vihreän yhdistelmä, jossa on käytetty Jane Iredalen Forest-luomivärinappia.


Vaaleanpunaisena on käytetty Diorin Pink Idol-luomiväripaletin keskinappia ja varjostus on tehty vihreällä Forestilla. Ripsiin on laitettu Guerlainin Maxi Lash Waterproofia.


Meikkipohjan primerina on Jane Iredalen Smooth Affair pohjustajaa* ja peiteaineena MACin Pro Longwear Concealer. Meikkivoiteena TBS:n Tea Tree BB-voide ja poskipunana Zuiin Mango.


Huulilla on Elizabeth Ardenin Lip Balm Honey*.


Guerlainin ripsiväri alkaa olla elinkaarensa loppupuolella.


Toisena silmämeikkinä on yhdistelmä Dreamy Pinkiä ja Diorin vaihtarilöytö Mordoré, rajauksena YSL:n Burgundy-rajauskynä.


Dreamy Pink on silmän sisäpuolikkaalla ja liikkuvalla luomella, kulmaluulla on Shiseidoa.


Ripsivärinä on tässä silmämeikissä Lumenen Blueberry Curl Waterproof.


Huulilla on Lumenen uutuus Wild Rose Lipstick  sävyssä Lupiineja.  Clarinsin viime syksyn LE-poskipuna Tawny Pink ihastutti jo viime syksynä ja sai minut käyttämään samaa poskipunaa viikkoja putkeen.


* Tuotteet saatu blogin kautta.

Ostin Lumenen Lupiineja huulimeikin jo pari viikkoa sitten Turusta. Kuinka moni on löytänyt tämän luumuisen herkun?

lauantai 8. elokuuta 2015

Sininen Bobbi Brownin ja MACin tapaan

Elokuun ensimmäinen viikko meni tiiviisti MACin luomiväri-palettien kanssa vaihdellen. Omahyväisesti ajatellen voin sanoa, että olen valinnut erinomaisia sinisiä joissa olen viihtynyt ja joilla on ollut ilo meikata.

Ohessa Bobbi Brownin Aegean Bluella piristetty silmämeikki. Ripsiväri-rintamalla ostin uuden tulokkaan kun tajusin, että paljon käyttämäni Diorshow on ostettu tosi kauan sitten.


Silmämeikissä on MACin Aquadisiacia silmän sisäpuolikkaalla ja Deep Truthia ulkonurkassa ja liikkuvalla luomella. Luomivaossa kulmaluuta kohti häivyttäen on Bobbia (ja ulkonurkassa Deep Truthia). Kulmaluulla on Shiseidon vaaleinta sävyä.


Oli muuten ihan pahuksen sininen meikki :D. MACin sivellin 217 oli vielä oikein tomera käytössä , sillä kun otin Aegean Blueta siveltimeen, tuli suorastaan kiire häivyttää ;)


Kasvoilla on meikkipohja, jossa on IsaDoran Face primeria (Cliniquen purkissa),  Benefitin Erase Paste peiteaineena sekä The Body Shopin Tea Tree BB-voide. Poskipunana on Benefitin Coralista ja Guerlainin Teint Rose 01 meteoriittihelmet. Huulilla on Elizabeth Ardenin värillinen huulivoide Honey*.


Ripsissä on Maybellinen Lash Sensational waterproof ja rajauksena Sensain Liquid Liner. Kulmat on meikattu tuttuun tapaan Joe Blascon Ultamatte-vahavärillä, sekä alaluomen inlineri IsaDoran Blonde-kynällä.


Topakka silmämeikki


Pitää mielen pirteämpänä paremmin kuin mikään :D


*Tuote on saatu blogin kautta.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Essence: Coffee Bean

Edullinen Essence on tullut rytinällä Suomen kosmetiikkamarkkinoille eikä sen saapumista voi ollenkaan väheksyä, vaikka mainoksia ei näykään, puskaradio nimittäin soittaa :D. Edullinen markettimerkki tarjoaa monipuolisesti värimeikkejä alkaen luomiväreistä, poskipunista, huulimeikeistä ja kynsilakoista.

Itse en ole päässyt tutustumaan myyntitelineeseen, mutta taustaa ja kuvia löytyy esimerkiksi Piece of Pandan postauksesta Essence meikit nyt kaupoissa!


Oma tuotteeni I <3 Nude sarjan luomivärinappi Coffee Bean on kulkeutunut vaihtareiden kautta.

Tein Coffee Beanilla kaksi eri meikkiä, joista toinen on söpö vaaleanpunainen ja toinen on tummempi tapaus. Söpöilyssä Coffee Bean on vain kevyenä varjostuksena ulkonurkassa ja luomivaossa.


Luomilla on Shiseidon Beach Grass-paletin keskimmäistä ja vaaleaa sävyä ja ripsissä on Lumenen Blueberry Waterproof. Silmämeikin pohjustajanan on aktiivikäyttöön päässyt Make Up For Everin Eye Prime.


Kasvoilla on Benefitin Coralista ja huulilla Laveran Brillant Care Strawberry Pink*


Tummassa versiossa on Coffee Beania koko luomella. Ripsissä on Guerlainin Maxi Lash Waterproof.




Kasvoilla on Make Up Storen Cosmopolitan ja huulilla Lumenen Wild Rose Lip Shine 04, Kaste.


Coffee Beanissa on lämmin hehku, joka näkyy parhaiten auringonpaisteessa. Pigmenteiltään sävy on hintaluokkansa huomioiden erinomainen.


Hienoa siinä on myös se, että sävy taipuu sekä kevyeen keijukaiseen, että tummempaan smokyyn.




* Tuote on saatu blogin kautta.

Kumpi sulle on tärkeämpää luomivärissä; saumaton toimivuus muiden luomivärien kanssa vai se, että sävy kantaa meikin yksin?

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Meikki Liian Ihanalla.

Tämä osui sopivasti, sillä Kissis postasi juuri ihanasta Guerlain-paletista. Mä sanon, että käyttöön vaan, tässä on pieni esimerkki...


Silmämeikki on kuparin ja oranssin vanavedessä tehty. Ehkä hivenen kesymmällä kädellä tosin...


Silmämeikissä on Petroushkan ruksittuja sävyjä yhdessä Shiseidon kultaoranssin ja vaalean sävyn kanssa. Rajauksena on ARTDECO:n Khol Kajal*

Huulilla on Clarinsin Joli Rouge Brillant Cherry ja kasvoilla Make Up Storen Cosmopolitan.


*Khol Kajal on saatu blogin kautta.

Onko muilla kuin minulla ja Kissiksellä kissoja kuvausapulaisina?


perjantai 17. heinäkuuta 2015

Inspired by: Kunnolla kuparia, oheisesti oranssia

Tätä meikkiä tehdessäni mulla oli hatara visio oranssista Liiallisuuksia-blogin Elisan huuma-meikistä.

Itse en pärjännyt yhdellä värillä, vaan päädyin sutimaan useampaan sävyä kuparin ja oranssin hengessä.


Luomille päätyi pääasiallisesti YSL:n  Bleus Lumiere-paletin oranssia (koko liikkuva luomi), Guerlain Palette Petrouchkan tummaa kuparia (luomivako) sekä häivytykseen tupsuttelua Shiseidon Beach Grass-paletin  kultahehkuisella oranssilla ja vaalean sävyillä. Rajauksena on Rimmelin Smoke N' Shine Copper Bling*.


Meikki tuntui niin tutulta ja omalta, että tykitin seuraavana päivänä hiukan samalla teemalla ratsastavan meikin :D. 

Kasvoilla on MACin kesäkaveri Margin ja huulilla on Clarinsin Joli Rouge Brillant Tropical Pink.


Ihan yhtä liekehtivä ei ollut minun meikkini, mutta aijai, kuinka siitä tykkäsinkään.


Kuinka moni muu lämpiää minun ja Elisan tavoin oranssille?


*Tuote on saatu blogin kautta.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Villikko baletti-meikki

Olen tehnyt monta viikkoa joko vihreitä tai sinisiä meikkejä. Tänä aamuna halusin jotain hiukan erilaista ja päädyin YSL:n Ballet Russes-palettiin. Tuloksena kultaisen-pinkki-violetti meikki joka tuntui turvallisen vihreän ja ihastuksenomaisen sinisen jälkeen varsinaiselta villikkoyhdistelmältä :D


Silmämeikissä on silmän sisäpuolikkaalle ja liikkuvalle luomelle levitetty ensin vaaleankultaista ja tummennettu sitä hiukan tummankultaisella. Violetti on ulkonurkasta liikkuvalle luomelle häivytettynä. Pinkki on ulkonurkan yläosasta luomivakoon häivyttäen, josta jatkettu tummentamalla hiukan kultaisella ja häivyttämällä vaaleankultaisella. Kulmaluulla vielä vaalea sävy toisesta paletista.


Silmämeikissän rajauksena Sensain Liquid Liner ja mascarana Guerlainin Maxi Lash Waterproof.


Meikkipohjana on aikaisemmin esittelemäni yhdistelma Dermalogica-MAC-Biotherm. Kulmat on meikattu Joe Blascon Ultamatella.


Kasvoilla on Make Up Storen Cosmopolitan ja huulilla Clarinsin Crystal Balm Crystal Rose.


Joskus aamuiset meikkikuvaukset saavat aikaan hiukan tärähtäneitä kuvia.


Tämä meikki tuntui niin piristävältä, että se kiilasi samantien julkaisuun. Innostaako pinkin ja kultaisen yhdistelmä luomilla muita?

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Sugarpill Velocity-meikki

Toinen matsini Sugarpillin Velocitylla oli hiukan helpompi, sillä valitsin siihen kahdeksi muuksi sävyksi varmasti toimivan kaksikon. Kirkkaan sinisen kaveriksi tuli Laveran Latte Macchiato* ja Joe Blascon Walnut.


Silmämeikissä levitin Walnutin luomivakoon ja tein häivytykset Latte Macchiatolla. Liikkuvalla luomelle on taputeltu Velocityä. Silmän sisäpuolikkaalla ja kulmaluulla on Shiseidon Beach Grass-paletin vaaleinta sävyä. 

Rajauksena silmämeikissä on Sensain Liquid Liner ja inlinerina IsaDoran Blonde-kynä. Ripsissä on Guerlainin Maxi Lash Waterproof.



Kasvomeikin pidin tarkoituksella kevyenä, sillä Velocity vie tehokkaasti huomion aina sitä käyttettäessa.


Pohjustuksena on IsaDoran Face Primer ja peiteaineena Estee Lauderin Double Wear, meikkipohjana on Lumenen CC-voide ja kulmissa on Joe Blascon Ultamatte. Huulilla on Naked Lips*-huulirasva ja Sensain The Lipstick Rindou. Kasvoilla on NARSin aurinkopuuteria sävyssä Laguna.



Korallinen huulipuna Rindou on levitetty todella kevyesti.


* Tuote on saatu blogin kautta.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...