Näytetään tekstit, joissa on tunniste Madara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Madara. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Testing testing-ihonhoitoa

Mulle ihonhoitotuotteiden testaaminen on kaksiteräinen miekka. Voisin käyttää kivaksi toteamiani tuotteita tyytyväisenä vaikka tuomiopäivään saakka. Pisin käyttösuhteeni oli taannoin Dermalogican kanssa, jonka tuotteita käytin yhtäjaksoisesti noin pari vuotta. Tämän jälkeen jouduin totemaan, että uudellenmuokattu budjettini ei kestä niin hintavia tuotteita ja järkevämpää, että käytän blogin kautta saamani testituotteita, jotka ovat olleet kuukausia vain laatikossa, kun olen käyttänyt Dermalogicaa.

Päädyin siihen, että otin pikku hiljaa merkin rinnalle muita tuotteita sitä mukaa kun itse ostamani Dermalogica-tuotteet loppuivat. Nyt voin vuoden "dermalogicattomuuden" jälkeen alkaa käyttämäni tuotteet olla joka itse ostettuja tuotteita muilta merkeiltä, blogin kautta saamiani ihonhoitotuotteita tai pieniä testipussukoita Dermalogica-ajoilta joita sain aina ostosten yhteydessä.


Ohessa on viime aikoina käytössä ollut tuotekattaus. Tämäkin on tosin muuttunut sen myötä, että osa testikokoisista tuotteista on jo loppunut ja olen kaivanut laatikoistani muita tuotteita kokeiltavakseni.

Aamukäytössä olen käyttänyt AHAVAn seerumia* ja No 7:n silmänympärysvoidetta*, joskin aika ajoi No 7:n käytön ohi, sillä en ehtinyt aloittaa testiä ko. voiteella ajoissa. Nyt olen kuullut, että No 7:n myynti Suomessa on lopetettu. 

AHAVAn päivävoide* normaalille tai kuivalle iholle on myöskin kuulunut viime päivinä testittuotteisiin.

AHAVAn voide on iholle levitettäessä mukavan raikas ja se on helppo levittää kasvoille sekä soveltuu erinomaisesti meikinalusvoiteeksi.


Voiteessa ei kuitenkaan olen suojakerrointa, joten olen päättänyt siirtää tämän käytön myöhäisempään syksyyn, sillä vuodenaika vaatii suojakertoimellisen päivävoiteen.



Iltakäytössä minulla oli  AHAVAn seerumi, sekä Louis Widmerin silmänympärysvoide* ja yövoide*. Violetissa tuubissa oleva silmänympärysvoide oli liian tuhti aamu-ilta käyttöön, joten siirsin käytön vain ilta-aikaan. 

Louis Widmerin yövoide normaalille ja sekaiholle on selkeästi paksumpi kuin AHAVAn päivävoide ja sen levittäminen iholle vaatii hiukan työstämistä, nyt pieni 10 ml testituubi on jo halkaistu ja kaivan pumpulipuikolla yövoidetta kasvoilleni.


AHAVAn seerumi on jo loppunut, tähän kuvaan pumppailin viimeiset rippeet.


"Odotuksessa" olevia tuotteita päivävoiteiksi ovat mm Dermalogican Solar Defense Booster, jota voisi sekoittaa myös normaalin päivävoiteeseen, itse käytän voiteen yksistään. Suojakertoimellista Dynamic Skin Recoveryä minulle on testipussukan lisäksi myös pieni tuubi.


Ilman suojakerrointa olevia päivävoiteita on testipusseina myös muutama. Näitä olen jemmaillut mmm. lehtinäytteistä.


Samoin kuin iltakäyttöön tarkoitettuja kosteuttavia seerumeita  ja erikoistuotteita Dermalogica-ajoilta.


Ihonhoitoni on viime aikoina ollut hiukan sillisalaattia, mutta käyttämäni tuotteet ovat soveltuneet iholleni hyvin. En ole viime aikoina kärsinyt mistään ihokatastrofista ja ne satunnaiset finnit ovat olleet hormonivaihteluista johtuvia kuin ihon ärsytysreaktioita. Jatkan jatkossakin sillisalaattilinjallani, sillä tällä hetkellä en näe järkeä ostaa uusia tuotteita kun on mahdollista testata vaikka mitä kivaa esim. Turun kosmettikka-miitistä saadusta lahjakassista.

*Saatu blogin kautta.

Kuinka moni on merkkiuskollinen ihonhoidolleen ja käyttää vuodesta toiseen samoja tuotteita (vaikka kaapeista löytyisi myös paljon muuta kokeiltavaa)?

tiistai 4. marraskuuta 2014

Pullot ja tuubit tästä ikuisuuteen

Esittelen nyt tuotteita, jotka kuluvat käytössäni äärimmäisen hitaasti, sillä niillä on taipumus jemmaautua laatikoihin ja kaappeihin. Tähän kategoriaan kuuluvat mulla vartalovoiteet sekä shampoot ja hoitoaineet.

Olen laiska pehmittämään ihoani erilaisilla vartalovoiteilla, vaikka äkkiseltään kaapit penkoessani löysin omasta mielestäni tarpeettoman monta vartalonhoitoon keskittynyttä tuotetta.

Ylärivin tuotteet olen ostanut itse tai saanut ne ostosten yhteydessä kylkiäisinä (Guerlain pikkumusta sekä TBS:n omenavartalovoi). Alarivin tuotteet ovat tulleet jemmoihini blogin kautta, erilaisten tapahtumien goodiebageissä.

En pidä vartalovoiteita missään nimessä turhina tuotteina, sillä ihoni rahisee välillä kuivuuttaan ja viimeistään jumppapäivinä harmittelen taas koko viikon jatkunutta pinnausta. En edes tiedä miksi kyseinen viiden minuutin homma on mulle niin vaikea prosessi....


Ylärivissä olevat Garnierit laitoin kiertoon siskolleni, sillä en pitänyt niiden tekemästä tunteesta iholla. Dove on noin puolillaan, Aqualanin ostin silloin, kun kyynärpäiden iho hilseili liuskaisena. Pikkumustan ja ompun tuoksut ihastuttavat, mutta jotka ovat vielä korkkaamatta. Dermosilin jalkavoide on oikeasti pian loppu.

Blogin kautta saatua Madaran öljyä käytin tovin hyvinkin ahkerasti, mutta pullo ei nykyään valitettavasti kosteuta vain yöpöydällä hengailusta...Acon tuoksu oli oli oikein mukava, mutta Vitalikseen tai Lemon Juice & Glyserineen en ole ehtinyt vielä edes tarttua. Se, että Dermosil (jalkavoide) on kesken tarkoittaa, etten oikein osaa kokeilla Dr. Hausckan, Widmerin tai Freemanin jalkavoiteita, koska edellinenkin on vielä kesken.

Siirryttäessä kylppärikategoriaan ja suihkunurkkaukseen:


Hiustenhoitopuolelta Tigi Catwalk Headshot shampoo ja hoitoaine sekä Urtekramin Aloe Vera shampoo ja hoitoaine ovat blogin kautta saatuja. Perusajatuksen puolesta ne eivät voisi olla kauempana toisistaan, sillä Tigi luottaa voimakkaasti hajustettuihin (kiva piparminttu, en valita) ja silikoneilla silottaviin tuotteisiin. Urtekram on taas luomusertifioitua kosmetiikkaa, jossa on Aloe Veran oma tuoksu ilman lisättyjä keinotekoisia tuoksuja, silikonia, säilöntäaineita tai sulfaatteja. Let Me Be-duo on oma ostokseni jossa on kosteuttava shampoo ja värjätyille hiuksille tarkoitettu hoitoaine. Goldwellin syväpuhdistava shampoo on tämän joukon nestori, sillä se on kaikista maltillisimmalla kulutuksella (n. 1 krt/kk). 

Kaikki nämä tuotteet täyttävät perusvaatimukseni, jossa shampoot vaahtoavat mukavasti, pesevät natisevan puhtaaksi kevyesti vaalennetun tukkani ja hoitoaineet silottavat shampoopesun aikana herkästi takkuuntuvat hiukset.

Mulle  shampoo tai hoitoaine koossa 250 ml on ikuisuusprojekti, sillä lyhyt hiusmalli ei vaadi paljon ja joka toinen päivä tehtävä pesu saa tämänkin kokoelman kestämään kauan. Usein tuoksu alkaa tökkiä ennen kuin pullo tyhjenee. Sen vuoksi kierrätänkin shampoita ja hoitoaineita siskon kanssa. Kierrätys on yksinkertaisuudessan tuotteita, jotka ovat ominaisuuksiltaan toimivia, mutta joiden tuoksu tökkii jompaa kumpaa käyttäjäänsä, seurauksena on vaihto, jonka jälkeen molemmilla on uusi kiva tuote testattavaksi. Kieltäydynkin nykyisellään ostamasta yli 250 ml pulloja, vaikka niitä saisi kuinka edullisesti.

Suihkusaippuat on näistä tämän postauksen aiheesta (vartalovoiteet, jalkavoiteet, shampoot, hoitoaineet) mulla eniten kuluva tuoteryhmä. Yläkuvassa oleva blanco-pullo on Lumenen tehtaanmyymälästä otettua suihkusaippuaa, jolle ei ollut nimeä ja joka myyntiin vain litran pullossa sisällysluottelon kanssa etiketillä "suihkusaippuaa". The Body Shopin kausituoksu omenaa halusin kokeilla heti kun edellinen suihkusaippua loppui.

Mites muilla, mitä tuotteita sulla jemmaantuu eniten laatikoihin ja käytätkö edellisen pois ennen kuin aloitat uuden kokeilut?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...