Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Smooth Sexy hair

Hiushistoriassani on on viimeiset 10 vuotta menty säännöllisillä kampaajakäynneillä, joissa hiukset on leikattu 1,5-2 kk välein vaihdellen pienesti leikkaustyyliä ja väriä. Pääasiallisesti hiukseni ovat kuitenkin olleet välillä vaaleanruskea ja kuparinpunainen.

Nykyisellään olen antanut hiusmallini kasvaa (suorastaan kasvattanut) ja vaalentanut väriä. Olen blondimpi kuin koskaan, ellei lasketa lapsuusaikojan luonnollista elovenaa, joka tummeni vuosien saatossa tummanvaaleaksi.

Käytin vuosia sekaisin niin markettien XZ-tuotteita kuin myös kampaamosarjoja joita minulle suositeltiin. Yksikään shampoomerkki ei jäänyt mieleeni erityisen hyvänä tai huonona. Kaikki toimi sain hiukset puhtaaksi ja hoitoaine silotti hiusten pinnan. Simppeliä.

Kaikki muuttui kun aloitin hiusten kasvattamisen (ensimmäisen kerran moneen vuoteen) ja halusin muutosta ainaiseen kupariin vaihtamalla vaaleampaan hiusväriin. Nyt shampoolla ja varsinkin hoitoaineella on väliä. Se on melkein rakettitiedettä...

Sain blogin kautta testattavakseni Sexy Hairin valikoimasta sulfaatittoman shampoon ja hoitoaineen.


Koska olen noviisi hiustuotepuolella kysyin bloggaajakollegoilta suoran kysymyksen. Mitä sulfaatiton shampoo ja hoitoaine oikein tekevät?

Vastauksena sain nämä pikatiedot:

-Sulfaatittomat shampoot ja hoitoaineet kuivattavat hiuspohjaa vähemmän ja ovat siksi hellävaraisempia

-Hiusvärit haalistuvat hiukan hitaammin

-Vähentää allegisia reaktioita, sillä sulfaatti voi aiheuttaa iho-oireita


Sulfate-free Smoothing Shampoo ja conditioner antavat purkin kyljessä seuraavat tiedot.

"Sulfaatiton kookosöljyä sisältävä shampoo/hoitoaine, joka pesee hiukset ja tekee hiuksista pehmeät, sileät, ravitut ja kiiltävät.


Miltä käyttö tuntuu helposti takkuuntuvassa tukassa?

Shampoon vaahdotuksen ja huuhtelun jälkeen hiukset ovat takussa, joskin tuntuvat puhtailta ilman narskuvaa tunnetta. Hoitoaineen lisäyksen jälkeen hius silottuu siten, että sormet saa vedettyä hiusmassasta läpi ilman ongelmia. Käytän tosin hoitoainetta enemmän kuin koskaan (n. 1-2 rkl).

Tummanvioletti pakkaus on omaan silmääni piristävä. Painettava korkkisysteemi on kätevä, sillä pullo on isohko (300 ml).


Viime aikoina olen pitänyt kosmetiikassa kookoksen tuoksusta. Tässä tapauksessa pehmeän kookoksinen tuoksu ei ole liian hyökkäävä, vaan se tuo sopivasti makeutta olematta imelä. 

Jos inhoat kookoksen tuoksua, ei tämä pari ole välttämättä sinua varten, mutta jos suhtautumisesi on ko. tuoksuun neutraali/ihastunut voit löytää kivan uuden ystävän.


Lyhyen tukkani vuoksi olen pyrkinyt karttamaan oikein isoja shampoo ja hoitoainepulloja sillä täysikokoisen tuotteen käytössä voi kulua pieni ikuisuus. Nyt ainakin hoitoaineen käytän kokonaisuudessaan itse kierrättämättä hoitoainetta esim. siskon kautta.

Kuinka moni on kiinnostunut hiustenhoitotuotteista ja testaa niiden ominaisuuksia systemaattisesti? Oletko käyttänyt tarkoituksella sulfaatittomia shampoita ja hoitoaineita?


Postauksen tuotteet on saatu blogin kautta.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

No nothing very sensitive shampoo ja hoitoaine

Ensimmäisellä hiustenpesukerralla ilmassa oli suurta tunteiden paloa!

Say Yes To No.
No parabens
no perfume
no dryness
no colorants


Suomalaisen KC Prosessionalin No Nothing-shampoo ja hoitoaine nimittäin selvisivät miltei mahdottomasta: ne silottivat vaalennetun tukkani maagisesti. 

Tunteeni ovat hiukan tasaantuneet jäätävästä ensi-ihastuksesta, mutta edelleenkin pidän tätä kaksikkoa erinomaisena vaihtoehtona vaalennetun ja suorastaan rapisevan kuivan hiuksen pehmentämiseen. 

Koska tässä kaksikossa ei ole lisättyjä hajusteita on tuoksumaailma hyvin neutraali.



No Nothing Very Sensitive- sarja on noin yleisesti suunnattu herkän hiuspohjan ongelmasta kärsiville. Sarjan tuotteissa ei ole lisättyjä hajusteita tai väriaineita ja tuotteille on myönnetty Allergiatunnus.

Nämä pullot kuuluvat kosteutus eli  moisture sarjaan, mutta tarjolla on myös väri/color-, vahvistava/repair- ja tuuheutus/volume-sarjat. Lisäksi tarjolla on myös muotoilutuotteita.

Shampoo esittely ja inci


Hoitoaine esittely ja inci.


Käyttöä ole rajattu pelkästään allergisiin, vaan tuotteista omat suosikkinsa voivat löytää myös ne jotka ovat huolissaan elimistön hajuste- ja kemikaalikuormituksesta. Sarjassa on puhdistus ja hoitotuotteet neljälle eri hiustyypille. 

No Nothing sarjaa myydään kampaamoissa tuotteiden hinnat ovat välillä 9,90-12,90 €

Shampoo ja hoitoaine on saatu blogin kautta.

torstai 20. elokuuta 2015

Marmorointia Make Up Storella ja Idunilla

Tein taannoin silmämeikin kahdella marmoriluomivärillä ja sekoitin keitokseen vielä luomiväriä jossa on voimakas flash/duochrome-efekti.


Aamun harmaassa (silloin oli sadetta, vaihteeksi...) sävyt eivät ole mitenkään poikkeuksellisen erottuvat, mutta tämä meikki oli erittäin kiva. Silmämeikissä on ensi levitetty Make Up Storen Giallo Damasco vihreää marmoriluomiväriä koko luomelle. Tämän jälkeen tein luomivakoon lämpimän kultaisen varjotuksen Idun Mineralsin Sommargyllenillä*.  Ulkonurkan tummensin Make Up Storen Volgalla.


Ripsissä on Maybellinen Lash Sensational Waterproofia.


Kasvoilla MACin Pro Longwear Concealer, TBS Tea Tree BB ja Make Up Storen Cosmopolitan. Huulilla on Sensain kiiltopuna Nigairo.



Kävin myös kampaajalla elokuun toiselle viikolla. Tämä meikki on tehty maanantaina 10. elokuuta.


Kampaamokäynnin jälkeen, edellisenä perjantaina otettu kuva. Mulla on superkiva kampaaja, jonka luota lähden aina tyytyväisenä, vaikka en osaakaan oikein selittää mitä haluaisin....

Perjantain silmämeikki on vielä julkaisematta, samoin kuin muutama muukin look, joten jos hiusmalli mystisesti muuttuu niin syynä on vanhemmat meikkikuvat.


*Tuote on saatu blogin kautta.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Tehokreemi pörrötukalle

Hiusnaamiot olivat mulle pitkään tuoteryhmä josta en oikein saanut otetta. Hiusmallini oli  lyhyt ja kävin kampaajalla 1,5 kk välein leikkauttamassa ja värjäämässä tukkani uuteen uskoon. Vaihdoin välillä väriä hyvinkin lennokkaasti, mutta tiheiden kampaamokäyntien vuoksi en kokenut että hiukseni ovat millään muotoa kuivat saati vaurioituneet.

Nyt kun olen ihan tarkoituksella kasvattanut hiuksia pidemmäksi sekä vaalennuttanut niitä olen päässyt ihan uudenlaiseen ymmärrykseen. Hiusten latvat voivat oikeasti rapista ja shampoopesun jälkeinen peikkotukka on sellainen että ilman silottavaa hoitoainetta en voi edes yrittää niiden läpikampausta.

Lyhyesti sanottuna hiusnaamiot ovat varsinkin vaalennetun tukan ystäviä!

Ohessa blogin kautta saamani tuttavuus, Gorgeous Londonin Intensive Hair Mask. Purkki majaili jemmalaatikossa reippaan vuoden, mutta nyt hiusprojektini myötä se on päässyt käyttöön.


Intensive Hair Mask lupaa syväkosteuttaa kuivia ja vaurioituneita hiuksia sekä antaa hiuksille jäntevyyttä lyhyellä vaikutusajalla.


Naamio on pakattu 150 ml purkkiin ja se on varsin tymäkkää tavaraa.


Itse levitän lyhyeen hiukseeni naamiota varsin runsaasti (1 rkl) ja annan vaikuttaa vähintään sen 2 minuuttia. Tässä tapauksessa lyhyt vaikutusaika kannustaa käyttämään naamiota useammin kuin kerran viikossa. Mikäli vaikutusaika olisi ohjeellisesti 10-15 min en viitsisi läheskään aina levittää.



Naamion Inci.


Tuloksena naamion käytöstä on takuton, pehmeä ja helposti muotoiltava hius. Nykyinen hiusmallini pitenee hitaasti mutta varmasti, samalla kun itse opettelen kuivaamaan föönillä hiukset ennen nukkumaan menoa ja laittamaan niihin jopa muita muotoilutuotteita hiusvahaa.


Koska olen jo kääntänyt kelkkani hiusnaamioiden tarpeellisuuden suhteen, on toinen luonteva testikappale kuivashampoiden laaja suku. Nyt hiuksissa on viimein pituutta ja runsaan hiusmassan vuoksi myös raskautta, jotta voin testata toisenkin epäluuloni kohteen....

Postauksessa esitelty tuote on saatu blogin kautta.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Neutraali silmämeikki ja pinkit huulet

Selatessani kuvakansioita törmäsin kolmeen eri meikkiin, joissa perusidea on hyvin samankaltainen. Silmämeikissä on käytetty kevyitä, neutraaleja sävyjä ja huulilla on voimakkaan pinkki huulipuna.

Ohessa on ensimmäinen meikki tästä miniteemasta, jonka olin tehnyt huomaamatta.


Ensimmäisessä meikissä on käytetty Idun Mineralsin Brunkulla*-paletin vaaleaa shampanjan sävyä yhdessä Joe Blascon Villa Rosen* kanssa. 

Tein silmämeikin levittämällä Villa Rosea pullealla siveltimellä luomivakoon hävyttäen ylöpäin kohti kulmaluuta ja alaspäin kohti liikkuvaa luomea sekä ulkonurkkaa. Liikkuvalle luomelle levitin Brunkullan vaaleaa shampanjan sävyä ja tummensin vielä ulkonurkan uudelleen Villa Rosella. Kulmaluulla on vaalea sävy Shiseidon Beach Grassista. Rajauksena musta Sensain Liquid Liner ja ripsissä Diorshow Iconic Overcurl Waterproof.


Pinkit huulet toteutin Estee Lauderin Pure Color huulipunalla sävyssä Pink Riot.


Pink Riot on punalaatuna minun makuuni, sillä siinä on hiukan kimalteita mukana jotka tuovat punaan elävyyttä ja ovat anteeksiantavia mahdollisille epätasaisuuksille.


Kasvoilla on Sensain CH01.


Tulevissa meikkikuvissa hiusteni väri vaihtelee hiukan mystisesti, sillä käytän tukkaani ajoittan rakennepaikkaavaa värinaamiota. Sain nimittäin hiukan sattumalta tietää, että KC:n Color Mask sävyssä Caramel tuo todella kivan mansikkablondimaisen vivahteen hiuksiini, kun sen unohtaa puoleksi tunniksi päähän :D


Neutraali silmämeikki ja pinkit huulet, uppoaako?

* Merkityt tuotteet on saatu blogin kautta.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Huhtikuun loppuneet

Toukokuu on ehtinyt yli puolen välin, mutta nyt sain napulteltua muutaman sanan loppuneista tuotteista.

Loppuneista kaksi oli kasvojen putsauksen perustuotteita:

Sensain täysikokoinen (vanhaa pakkaustyyliä oleva) Cleansing Cream on ykkösvaiheen puhdistustuote. Se on nimensä mukaisesta kermainen voide, joka levitetään kuivalle iholle ja pyöritellään hetki. Iholla voide sulaa öljymäiseksi ja vedellä kostutetuilla käsillä hierottaessa muuttuu emulsioksi. Käytin reilusti, noin viinirypäleen verran kerrallaan. Ihana tuote, mutta normaalihintaan menee nykyisellään öljyputsarin hintakipurajan ylitse (n. 50 €). En huomannut suurtakaan eroa Sensain 1. vaiheen putsareissa creamin ja balmin välillä. 

Kakkosvaiheen puhdistuksesta loppui matkakoko Dermalogican Special Cleansing Gelia, josta olen kirjoittanut jo muutamaan kertaan. Hyvä perustuote, josta minulla on vielä yksi vähissä oleva matkakoko.


Kasvonaamioista loppui Laveran Neutral*-sarjan pussinaamio.


Pidän todella paljon Laveran kosteuttavista, iholle jätettävistä naamioista eikä tämä ollut poikkeus. Hieroin jäljelle jääneen naamion aina ihoon ilman huuhtelua, tästä pussista käyttökertoja tuli neljä, joista kolme oli runsasta ja yksi hiukan kevyempi.


Hiustenhoitopuolella loppui kaksi tuotetta. 

Id-hairin Curly-shampoo loppui hiukan ennen aikojaan, sillä pullo oli jäänyt suihkussa auki ja myöhemmin kaatunut. Shampoosta valui viemäriin arviolta 1/3 osa. Harmittaa, sillä tämä oli oikein mukava kosteuttava shampoo.

Let Me Be-hoitoaine loppui viimein reippaan kahden vuoden käytön jälkeen. Nyt olen viimein tajunnut miksi hiustenhoitoaine voi loppua aikaisemmin kuin shampoo. Vaalennuksen jälkeen hiukseni ovat vaatineet huomattavasti enemmän hoitoainetta selvitykseen kuin aikaisemmin.


Doven antiperspirantti oli yksittäinen kokeilu, jonka jälkeen palasin uudelleen Rexonaan. Allergiaoireita aiheuttanut cotton-rexona on unohdettu, mutta muut tuoksut toimivat edelleen hyvin. Dove ei tuntunut käytössä yhtä luotettavalta kuin Rexona.

Yves Rocherin suihkusaippua Jardis du Monde Lootuskukka oli mukava tuttavuus. Käytän Jardis du Monden suihkusaippuoita mielelläni sillä tuoksuvalikoima on runsas (joka sisältää myös mukavan eksoottisia vaihtoehtoja se, oliko tämä sitten "aidon tuoksuinen lootus" on eri juttu) ja hinta edullinen. Pakkaustapa on mukavan värikäs ja helppo avata suihkussa. Viimeisestä Yves-tilauksesta on vielä yksi Jardis du Monde-tuoksu käyttämättä loppuun.


Perustuotteita loppuneissa oli myös Marvisin lakritsihammastahna, jonka käytössä jouduin pitämään tauon jälkeen jälkeen, kun hampaitani alkoi vihloa. Lakritsihammastahna oli mukavaa vaihtelua, mutta pidempiaikaisesti en voi sitä käyttää vihlonnan vuoksi.


Meikinpohjustustuotteista loppui MACin minikoko (3 ml) Prep+Prime Skin Base Visage-voiteesta. Meikinalusvoiteena käyttämäni tuote, jota käytin aamulla kosteusvoiteen päällä. Tämä oli toinen käyttämäni minikoko. Jemmoissani on vielä kaksi, jotka käytän mielläni pois.


Silmämeikin pohjustamisesta loppui eräs ikuisuusprojekti, sillä erittäin pitkään käyttämäni Too Faced Shadow Insuranse loppui. Too Facedia ei myydä Suomessa ja sainkin omani kokeiluun, kun sisko kävi ulkomailla ja osti tuubin minulle ja itselleen erittäin voimakkaiden suositusteni perusteella.


Käytin Shadow Insurancea jokaisen silmämeikin pohjalla yli vuoden. Silmämeikki kesti miltei poikkeuksetta siistinä koko päivän ja lähes aina työpäivän (8-9 h), ainoat poikkeukset tähän teki ne päivät jolloin käytin erityisen paksua silmänympärysvoidetta aamukosteutuksessa. Hyvä tuote, mutta mieleni halajaa kokeilla muita pohjustavia tuotteita, kunhan saan vain käytettyä nyt tehokäytössä olevan NARSin pohjustajan loppuun.

Jätin nimittäin NARSin yhdessä vaiheessa sivuun kun sen aplikaattorituubista alkoi olla vaikeaa saada pohjustustuotetta. Too Facedin käyttämä tuubimuotoinen pakkaustapa on silmämeikinpohjustajalle ehdottomasti paras.


Laveran All-Round Creamin jemmapurkkini loppui myös huhtikuulla. Foliolla suojattuun voiteeseen tuli käyttökatkojen aikana hiukan paksuuntuva päällyskerros, joka sulasi iholla normaalisti levityksen aikana. Ihan viimeiset purkinpohjat laitoin kantapäihin pahimman jalkakatastrofin aikana.


Testipussukka Clarinsin vartalovoiteesta pikaisesti yhdellä kerralla kinkkuihin hierottu tapaus. Tykkäsin niin ihotuntumasta kuin voiteen tuoksusta, mutta vartalovoiteen suhteen en ole valmis sijoittamaan Clarins-hintaa.


* Tuote on saatu blogin kautta.

Kuinka monelle oli tuttuja tuotteita ja herättikö joku erityisesti kiinnostusta?

torstai 9. huhtikuuta 2015

YSL violetti balettimeikki ja uusi tukka

Sivusin jo aihetta Urtekramin ruusushampoo postauksessa. Kävin reipas viikko sitten kampaajalla hakemassa itselleni kevättukan. Vaaleampi pohjaväri ja runsaasti vaaleita raitoja kirkastamaan vielä ilmettä. Tuloksena oli kummasti piristynyt yleishabitus.

Menin kampaajalle ilman ajanvarausta "lennosta" enkä sen kummemmin suunnitellut tätä. Tummanvaaleat hiukset olisivat paljon käytännöllisemmät siinä niissä oma hius kasvaessaan ei näyttäisi niin hiirulaiselta, mutta viikko sitten en jaksanut välittää värikierteeseen joutumisesta.

Uusi tukka on todella makea :)

Ensimmäisessä kuvassa on kuitenkin YSL:n Balette Russes, sillä tein sillä päivän silmämeikin.



Ennen kampaajaa pyrähdin pikaisesti paikallisessa Emotionisssa ja pyysin vain kevyesti pohjustetuille kasvoilleni meikkivoidekokeilua. Kokeiluun valikoitui Diorin Diorskin Nude Air. Meikkasin lähtiessäni kulmat ja taivutin ripset, mutta kotiin palasin uudella tukalla ja kevyessä meikkipohjassa. 


Silmämeikissä otin tällä kertaa käsittelyyn paletin violetin sävyn ja levitin sitä koko luomelle. Violetin päälle lisäten ja kulmaluuta kohti häivyttäen käytin paletin vaaleansinistä sävyä. Kulmaluulla kulmakarvojen alla on kevyesti paletin vaaleankultaista ja Shiseidon Beach Grass-paletin vaaleinta sävyä.


Silmämeikissä on tummansininen rajaus Make Up For Everin Aqua Eyes-rajauskynällä (+ musta Sensai-rajaus) ja ripsissä on Lumenen Blueberry Curl-ripsivärillä. IsaDoran Blonde-inliner kynää käytän aina siilmämeikissäni, vaikka muistan sen harvoin lisätä tuotekuviin.


Kasvoilla on yhdistelmä Zuiin Mangoa ja Diorin Rosy Glow'ta.  Huulilla on Clarinsin Joli Rouge sävyssä Soft Berry. 


Vaalean tukan ja vaaleansinisen luomivärin ei tarvitse olla katastrofi kun vähän kikkailee :)



Olin varsin piristynyt kampaajareissun ja kivan silmämeikin vuoksi.


Oletko leikkauttanut tai värjännyt itsellesi kevättukan (aikaisemmista suunnitelmista poiketen)?


sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Ruusuntuoksuiset hiukset

Urtekramin ruususarjan tutustumispakkauksessa oli myös shampoo ja hoitoaine, johon tutustutaan tässä toisessa postauksessa.

Testikappale shampoosta on normaaleille hiuksille suunnattu ruusushampoo, jossa pohjana on kosteuttavat aloe vera ja glyseriini. Shampoon sisällöstä 14 % on luomutuotettua.


Hoitoaineessa on sisällöstä on 44 % luomutuotettua ja hoitotuloksesta vastaa aloe verta, lesitiini sekä glyseroli.

Kokeilin tätä yhdistelmää ensin vaaleaksi raidoitettuun hiukseen, jossa oli tyvikasvu. Pesutehot ja hoitoaineen selvittävyys oli lyhyeen hiukseen toimivat eivätkä hiukset sähköistyneet muotoilun aikana (suolasuihke+föönaus).


Ensi kokeilujen jälkeen kuitenkin kävin kampaajalla, jolloin hiuksiini tehtiin sekä vaaleita raitoja, että vaalennettiin muutoinkin. Vaalennettuun lyhyeen hiukseen tuloksena oli shampoopesun jälkeen varsinainen takkupesä, josta ei mitenkään mennyt harvapiikkinen selvityskampa tai edes käsien viispiikkinen läpi. Hoitoainetta joutui annostelemaan kolminkertaisen määrän normaaliin verrattuna. Tällä annoksella hiukset selvittyivät siten, että ne niiden läpi pystyi viemään sormet ennen huuhtelua.

Vaalennettuun tukkaan hoitoaine ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kosteuttava tai silottava, vaan lisäsin hiukseen vielä kosteuttavan (ja hiuksiin jätettävän hoitosuihkeen) ennen muotoilua.


Ruusu shampoo ja hoitoaine toimivat mielestäni silloin kuin hius on vähän käsitelty tai muutoin hyväkuntoinen. Oma hiuslaatuni on karhea, mutta ei varsinaisesti helposti takkuuntuva ja ja vähemmän käsiteltynä shampoo+hoitoaine yhdistelmä puhdisti ja selvitti hiukset hienosti. Vaalennettuun tukkaan sama yhdistelmä ei sitten riittänyt vaan tarvitsin avuksi erillisen selvittävän ja kosteuttavan tuotteen ennen muotoilua.

Urtekramin ruususarjan viimeisenä kokeilutuotteena oli Deo Crystal deodorantti. 

Deodorantissa mineraalisuolan tehtävänä on estää bakteerien ja hajujen muodostuminen, glyseriinin kosteuttaessa ihoa. Sisällöstä 10 % on luomutuotantoa. Lasipulloon pakattu koostumus vaati sekoittamisen ennen käyttöä.


Olen vuosia käyttänyt vain antiperspirantteja sillä hikoilen omasta mielestäni paljon. Tällä kertaa deodorantin tehot eivät riittäneet pitämään ikävää hajua loitolla ja ärsyynnyin huonosta pidosta. Lisäksi käyttömukavuudelta pieni kuula ja todella hitaasti kuivuva koostumus olivat vaikeita. Mulla ei ole aamuisin aikaa odottaa deodorantin kuivumista ennen pukeutumista.

Urtekramin tuotteita myyvät suurimmat päivittäistavara marketit ja luonnonkosmetiikkaan erikoistuneet verkkokaupat. Tuotteet ovat sertifikoituja, sisältävät luomutuotettuja ainesosia ja ovat vegaaneja. Perushintataso on edullinen.

Kiinnostavuuden kannalta pidän Urtekramin kosteusvoiteista kaikista eniten. 

Tämän postauksen tuotteet on saatu blogin kautta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...