Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihonhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihonhoito. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. joulukuuta 2015

Ziaja Goat's Milk Day Cream

Ziajan Goat's Milk Day Cream kuuluu Ziajan vuohenmaitosarjaan joka on suunnattu kuivalle iholle. 


Muistan lukeneeni vuohenmaitotuotteista Liv-boksin alkuaikoina. Vuohenmaidon yhdistäminen kasvovoiteeseen tuntui hiukan läheisemmältä idealta kuin etanavoide joskaan en silloin tutustunut aiheeseen tarkemmin.

Nyt sain vuosia myöhemmin tutustua kuivalle iholle tarkoitettuun päivävoiteeseen, kun löysin sen Järvenpään miitin goodiebagin sisällöstä. Ziaja on puolalainen perheyritys, jonka tuotteisiin kuuluvat kasvo- ja vartalonhoidon tuotteet sekä hiustenhoito. 


Vuohenmaitopäivävoide on tarkoitettu kuivuuteen taipuvaiselle iholle, sillä se kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja silottaa pieniä juonteita ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa. Minun ihossani ei ole ole varsinaista kuivuutta, mutta syksyisin erityisesti suupieleni saattavat kuivahtaa, jos käytän liian kevyttä kosteusvoidetta.


Vaikuttavat aineet ovat E-vitamiini, A-vitamiini, Provitamiini (B5) ja vuohenmaitoyhdiste. Lisäksi voiteessa on UVA/UVB orgaaninen filtteri joka toimii kemiallisena suojana.



Koska oma ihoni ei ole millään muotoa kuiva päädyin kokeilemaan voidetta iltakäytössä.


Iltakäytössä voide toimi erinomaisesti pintakuivalla sekaihollani. Se on tarpeeksi kosteuttava jopa kuorinnan jälkeisenä voiteena eikä täyteliäisyydestään huolimatta aiheuttanut iholla liian lähmaistä tunnetta. Suupielien kuivuudesta ei ole tarvinut kärsiä tätä voidetta käytettäessä.


Levitettäessä voiteesta tulee iholle hiukan saippuainen tuoksu, joka muuttuu levityksen aikana kevyesti vuohenmaidon/juuston tuoksuksi. Tuoksu ei ole omaan nenääni millään muotoa epämiellyttävä, mutta huomasin usein kaipaavani iltaisin pientä palaa vuohenjuustoa :D. Mikäli kyseinen herkku kuuluu suosikkeihisi voi vuohenjuuston kaipuu jossain vaiheessa äityä hallitsemattomaksi ;).

Tässä vaiheessa olen testaillut voidetta noin 1/3 purkkia ja huomattavaa on ollut ihon pehmeys ja tasapainoiselta vaikuttava tuntu. Päiväkäyttöön Goat's Milk Day Cream on minulle liian täyteläinen, mutta iltaisin levitettäessä saan pehmeän ihon, enkä joudu kikkailemaan muiden tehokosteutustuotteiden kanssa. Sanottakoon, että tämä on toinen "aikuiselle iholle" suunnattu tuote johon ihastuin tämän syksyn aikana. 

Kuivaihoiselle voide on varmasti kokeilemisen arvoinen myös alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan. 

Vuohenmaitosarjaan kuuluu päivävoiteen lisäksi kasvojen puhdistustuotteita, yövoide sekä silmänympärysvoide sekä vartalonhoitotuotteita. Päivävoiteen  hinta on n. 10 €/50 ml.

Ziajaa maahantuo Face Helsinki ja jälleenmyyntiketjua voi tarkastella täältä. Perusluokittelultaan merkki kuuluu päivittäiskosmetiikkaan jonka kaikki tuottee maksavat alle 20 €.


Voide on saatu blogin kautta.

Kuinka moni on ehtinyt tutustua Ziajan tuotteisiin?

tiistai 24. marraskuuta 2015

Lacto line puhdistusvaahto

Halloween miittkassin uumenista löytyi Ylöjärven helmi. Lifehair Oy:n tuotevalikoima on poikkeus siinäkin suhteessa, että se saa käyttää Leaping Bunny-merkkiä. Leaping Bunny takaa kuluttajalle, että valmistuksessa ei käytetä eläinperäisiä tai eläimillä testattuja raaka-aineita. 

Hiusten ja ihonhoitoon tarkoitetut tuotteet valmistetaan kasviperäisistä tai synteettisistä aineista ja niiden kotipaikka on Ylöjärvellä Pirkanmaalla. 



Puhdistusvaahdon pakkaus taiteilee sillä rajalla supersimppelin ja karun välillä. Tuote ei ole mitenkään erityisen myyvän näköinen, mutta sen ominaisuudet päihittävät mennen tullen ulkonäölliset pikkuviat. Tärkeimmät asiat ovat hanskassa, pullo suojaa tuotetta ja pumppu toimii moitteettomasti.

Kuvassa on kaksi pumppausta puhdistusvaahtoa, joka on miellyttävän pehmeää, tiheää ja pesee ihanan puhtaaksi kuivattamatta. Kolmannella pumppauksella saa jo halutessaan leikkiä joulupukkia asianmukaisella parralla varustettuna (tunnustan, olen tehnyt niin :D).


Tuotelupaus.

Olen käyttänyt puhdistusvaahtoa kaksoispuhdistuksen toisena vaiheena tai meikittömien päivien aikana kasvojen peruspuhdistukseen. Vaahto ei yliannosteltunakaan kuivata ihoa ja sen tuoksu on hyvin mieto, sitä ei oikeastaan osaa edes kuvailla.

LH-Beautyn nettikaupassa pullo hinta on kohtuullinen 5,70 €/150 ml.


Lacto linen tuotteita saa verkkokauppojen lisäksi suurempien markettien kosmetiikkaosastoilta, esimerkiksi Tokmannissa tai Kärkäiseltä.

Lyhyesti: Ihana tuote! Kokeile, jos haluat edullisen ja suomalaisen vaahtoputsarin jossa on tiheä, pehmeä vaahto.

Tuote on saatu blogin kautta.

Lifehair Oy kehittelee ja valmistaa tuotteita LH-Beauty nimellä. Muita yrityksen tuotemerkkejä ovat Lacto linen lisäksi ihonhoidossa Bio Rich (linkki esimerkiksi, sillä itse en osannut yhdistää nimeä ja tutunnäköisiä vartalovoidepurkkeja) sekä Natural Baby. Hiustenhoidossa on edellä mainittujen lisäksi myös mm. Oliivi ja Biolon shampoot ja hoitoaineet

Kuinka monelle Lacto line on tuttu?

perjantai 25. syyskuuta 2015

Järveenpään kosmetiikkamiitti Image Skincare

Järvenpään kosmetiikkamiitissä oli Dr. Hauschkan värikosmetiikan lisäksi Image Skincaren esittely. 

Merkin ideologia on tarjota kuluttajille kosmetiikkaa, jossa vaikuttavat aineet ovat korkeina pitoisuuksina. Niin korkeina, että tuote on siinä rajapinnassa joka lasketaan vielä kosmetiikaksi ei lääkkeeksi. Merkki käyttää tuotteistaan termiä kosmeseuttinen.


Image Skincare piti myös diaesityksen, josta nappailin kuvia. Ihan kaikkia en ehtinyt kuvata sillä osassa oli esityksiä vielä dian sisällä. Kuvat suuremmaksi klikkaamalla.
 
Image Skincare on hoitoloissa myytämä sarja, jossa räätälöidään aina asiakkaan ihotyypin tarpeisiin sopiva hoito.


 
Pääasiallisia hoitolinjoja on seitsemän erilaista: The Max on antiaging-sarja, Ageless-samean ihon korjaukseen, Vital-C tuo kirkkautta ja apua ruusufinniin, Ormedic on orgaaninen sarja, Iluma kirkastava ja vaalentava, Clear Cell epäpuhtaalle iholle ja Prevention+ päivävoiteita korkealla suojakertoimella.
Lisäksi löytyy vielä tehotuotteet Image MD-sarjasta, vartalovoiteita Body-Spa sarjassa sekä meikkivoiteet kuudessa eri sävyssä I Conceal-sarjan sisältä. Tarjolla on myös happihoitoja sekä hedelmähappokuorintoja.
 
Esittelyn aikana pöydissä kiersi eri tuotteita ja pikaisen kokeilun jälkeen voi todeta, että harvoin on kämmenselän iho ollut niin pehmeä ja joustava :D. Erityisesti huomioita kiinnitti myös se, että kaikki tuotteet olivat kauniisti pakattuja mm. käteviin pumppupulloihin ja tuoksut olivat todella raikkaita.


Image Skincare on mukana I Love Me-messuilla osastolla 7e59. Messukeskuksen aplikaatiosta kohteen löytää valitsemalla näytteilleasettajaksi Fenix Beauty Oy Ltd:n. Messuilla Image Skincare tekee kasvohoitoja sekä myy merkin tuotteita messualennuksin.
 
FB-sivut löytyvät täältä.


maanantai 7. syyskuuta 2015

Neutrogena Visibly Clear-tuotteita

Kesän blogimittien lahjakasseista on jo aikaisemmin löytynyt kaksi puhdistustuotetta, joita olen käyttänyt jo monta viikkoa.

Neutrogenan Visibly Clear-sarjan Spot Clearing Facial Wash on suunnattu akneen taipuvaiselle iholle. 

Pumppupullossa oleva puhdistusgeeli on toiminut käytössäni noin joka toinen päivä, sillä olen majoittanut pullon suihkuun kakkosvaiheen putsariksi. Sisältämänsä salisyylihapon vuoksi en käytä tätä putsaria joka päivä, vaikka valmistaja lupaakin sen toimivan myös päivittäin käytettynä.


Vaahtomainen Spot Stress Control on myös näppyläiselle iholle suunnattu päivittäiseen käyttöön tarkoitettu putsari. Itse olen käyttänyt tätä niinä iltoina jolloin en käy suihkussa. Vaahtoputsarissa on mukavan jämäkkä vaahto (kuvassa yksi pumppaus), jota itse tavallisesti pumppailen parikin kertaa ihan kivan koostumuksen vuoksi. Käytän tätäkin toisen vaiheen putsarina öljymäisen tuotteen jälkeen.


Visibly Clear-sarjan "näppyputsarit" eivät ehkä ole omalle kolmikymppiselle tavallisesti vain yksittäisiä hormoninäppyjä kokevalle iholleni mitenkään täsmennettyjä tuotteita. Ne ovat kuitenkin hoitaneet hommansa hyvin tarkoituksessaan ja aion käyttää molemmat loppuun.

Sen sijaan pinkin pakkauskuorrutteen saanut Visibly Clear sarjan Pink Grapefruit oil-free moisturiser on herättänyt enemmän tunteita.


Innostuin pyytämään testiin tätä voidetta luettuani, että Kissiksen pitävän voiteesta erityisesti meikkipohjan alla. Kosteuttava öljytön koostumus joka tuo sileän pinnan johon meikki on helppo levittää. Tuoksuu raikkaalta.


Tyttömäisyyden puuskassa kiva pakkaus on myös nätti.


Inci vielä kiinnostuneille.


Neutrogenaa myydään marketeissa ja sen hintahaitari on n. 6,50-8,50 € tuotteesta riippuen.

Postauksessa esitellyt tuotteet on saatu blogin kautta.

lauantai 22. elokuuta 2015

Lumene Arctic Aqua 3D Tehokosteuttava voidegeeli

Turun kosmetiikkamiitin lahjakassista löytyi täysikokoinen purkki Lumenen Arctic Aqua 3D Hydration Cream-Gelia. Lumenen kotisivuilla nimi on toki suomennettu: Lumene Arctic Aqua 3D Tehokosteuttavaksi voidegeeliksi.


Rasvoittuvalle ja sekaiholle tarkoitettu voide soveltuu periaatteessa hyvin laajalle skaalalle käyttäjiä. Se lupaa kosteuttaa välittömästi ja ylläpitää kosteustasapainoa. 


Purkki on muovia ja siinä on 50 ml voidetta.


Voiteen koostumus on nimensä mukaisesti geelimäinen ja se on väriltään hennon vaaleansinistä. Tuoksu on tunnistettava lumenetuoksu, minun nenääni raikas ja tuttuudessaan rauhoittava.


Purkki on nyt puolillaan ja sen käyttökokemukset ovat positiivisia. Käytössä se on hyvä esim. meikinalusvoiteeksi, joskaan herkästi kuivumaan taipuvaiselle sekaiholle tämä ei välttämättä sovi. 

Omat suupieleni ovat käytön aikana ja vaatineet pika-apua hiukan täyteläisemmästä voiteesta. Tällä voiteella ei voi korjata erittäin kuivia ihoalueita kerrostamalla voidetta vaan on suosiolla siirryttävä hiukan ytyisämpään. Itse olen laittanut kuivahtaneille suupielille (ongelma joka elää koko ajan) Louis Widmerin Eye Contour Creamia tarvittaessa.

Geelimäinen koostumus ja hiukan viileä tunne iholla on kuitenkin erityisesti lämpiminä iltoina mukava ja tuo raikkaan tunteen iholle.

Sokoksen verkkokaupassa voiteen hinnaksi on kirjattu 12,50 € ja siihen hintaan saa toimivan geelivoiteen. Jos ihosi kuitenkin kuivahtaa herkästi voi tämä olla liian kevyt vaihtoehto tuotekuvauksestaan tehokosteuttava voidegeeli huolimatta.

Tuote on saatu blogin kautta.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kuivaihoisen puhdistusvinkki: Tropicai kookosöljy

Kerroin jo aikaisemmin, että kokeilin ennen L'Orealin puhdistusöljyn ostamista toistakin ihonpuhdistus konstia. 


Tropicain 100 % Virgin Coconut Oil tuli talouteeni jo Tampereen kosmetiikkamiitistä. Purkki on ollut laatikossani reippaan vuoden aukaisematta, joten se on säilynyt erinomaisesti. Nyt naksautin purkin auki, kun tarvitsin öljymäistä puhdistustuotetta.

Hyvinvoinnin tavaratalon tuote-esittelyn mukaan Tropicain öljyä voi käyttää ihan ruoanlaitossa, mutta itse siirsin sen ulkoiseen käyttöön kasvojen puhdistukseen.

Tuote-esittelyn mukaan öljy on purkissa kevyen kiinteässä muodossa, mutta heti kämmenen iholla öljy nesteytyy ja levittyy iholle kuin unelma. Massa ei ole aivan tasaista vaan se näyttää hiukan rakeiselta, ihon vaikutuksesta nesteyminen on kuitenkin välitön ja koin kätevimmäksi konstiksi ottaa käyttöerän spaattelilla ihan sotkunkin välttämiseksi.


Ensimmäisellä käyttökerralla on olin huumaantunut ihanasta kookoksen tuoksusta ja lisäsin öljyä hiukan lisää ihan vaan nautiskelua varten. Öljy liotti kasvomeikin ja vedenkestävän ripsivärin rippeet ja olin ihastuksissani.

Ongelmia muodostui siinä vaiheessa, kun aloitin öljyn huuhtomisen pois kasvoilta. Lämmin vesi joka riittänyt tähän saakka ensin emulgoimaan ja huuhtomaan puhdistusöljyn pois ei tällä kertaa riittänytkään. Huuhtelin kasvoja pitkän aikaa ja siinä missä pintakuiva ihoni hörppäsi tarvitsemansa jäi loppu yliannostelusta fiilistelyöljystä pyörimään kasvoilleni. Puhdistin öljyn rippeet viimein pois vaahtomaisella 2. vaiheen putsarilla (Sensain Creamy Soap) ja jauhekuorinnalla (Sensai), jotka muutoin ovat iholleni hiukan liian kuivattava kaksikko käyttää samanaikaisesti.

Seuraavilla kerroilla kokeilin öljypuhdistusta huomattavasti pienemmällä käyttömäärällä. Öljy huumasi tälläkin kertaa tuoksullaan, mutta ei huuhtoutunut iholtani pois sillä tavalla kun toivon öljymäisen putsarin huuhtoutuvan. 

Lopulta kokeilin pesua ensin kookosöljyllä, (levitys kasvoille), jonka jälkeen lisäsin toista puhdistusöljyä (silloiset jämät Lumenea) kasvoille jotta puhdistan (öljyn öljyllä) pois iholta.

Tuloksena jouduin toteamaan, että neitsyt kookosöljy ei ole minun iholleni paras mahdollinen puhdistustuote, sillä sen huuhtominen kasvoilta on hiukan hankalaa (riippuen toki myös siitä millaista tuntumaa odottaa puhdistustuotteelta).

Sen sijaan kuivaihoiselle öljy voi olla vastaus puhdistusrukouksiin. Kuivaihoinen saa öljystä tarvitsemansa puhdistustehon, jossa lika katoaa viemäriin, mutta pehmentävä öljy jää hellimään ihoa.


Taidan seuraavaksi kokeilla Tropicaita vartalon hoidossa tai ruoanlaitossa :)

Hyvinvoinnin tavaratalossa iso (340 ml) Tropicai-purkki on tällä hetkellä tarjouksessa 9 € (norm. 13 €).

Tropicai tarjoaa kookoksen ystäville ihanan tuotteen, jossa on pehmeän hedelmäinen ehta kookostuoksu <3

Tuote on saatu testiin blogin kautta.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Kesäkuun purkkitiedote

Heinäkuu on ehtinyt jo puoleen väliin, ennen kuin sain aikaiseksi purkaa kesäkuun purkkitiedot. Tässä ne nyt kuitenkin ovat, lyhyen kaavan mukaan.


Silmämeikinpoistoaineita loppui kaksi. Ikisuosikkini Lumenen Waterproof-versio sekä Pirkan silmämeikinpoistoaine. Pirkkaa käytin ennen vedenkestäviin ripsiväriin siirtymistä monta pulloa, mutta nykyisellään käyttö on ollut lähinnä swatchauksien jälkien putsauksessa. Pirkan putsarin koostumusta on hiukan muutettu, jonka seurauksena puhdistusaineen väri muuttui säilytyksen aikana, vaikka ei varsinaisesti pilaantunut. Nykyisellään en enää osta Pirkkaa vaan käytän tarvittaessa misellivettä swatchausjälkien puhdistukseen.


Öljymäisiä puhdistustuotteita loppui kolme erilaista. L'Orealin Sublime Glow ei varsinaisesti ollut mikään rakkausputsari, mutta koska se on toimiva, helposti saatava ja edullinen ratkaisu päädyin ostamaan jo uuden pullon. Löysin myös L'Orealin loppumisen jälkeen jämät matkakokoisesta Lumenen Lift Touch puhdistusöljysta ja käytin Sensain matkakokoisen Cleansing Balmin* loppuun. Lumenen ja Sensain tyhjensin ennen kuin päädyin markettiin Lorkun hyllylle.


Kakkosvaiheen putsareista mulla pyöri kaksi vajaata matkakokoista Dermalogican Special Cleansing Gelia. Ei pyöri enää vaan loppuivat.


Dermalogican seerumi testipussukoista riitti pari käyttökertaa molemmista. Blogin kautta saamani testipussukka Environ AVST:sta* riitti myös pariin käyttökertaan. 


Aurinkosuojallisista tuotteista philosophyn take shelter ja Louis Widmerin* testikoko aurinkosuojasta kasvoille* loppuivat. Dermalogican myyntikoko Skinperfect Primerista samoin. Jokainen näistä tuotteista on ässä omassa kategoriassaan ja voisin palata kaikkiin myös uudelleen. Luultavasti Louis Widmer voittaa ostokisan, sillä take shelter-pumppumekananismi vaatii aina aikaisen säätämisen (tuubin aukileikkaamisen) jotta saa kaikki tuotteen käyttöön.

Skinperfect Primeria (meikinpohjustustuote, jossa on aurinkosuoja) mulla on kolme minituubia käyttöjonossa.




Hoitoaineista loppui Tigin piparminttuinen Headshot*-hoitoaine sekä suihkusaippuoista Rexonan Cherry Burst. Tämän Rexonan myötä päätin, että en enää ikinä osta voimakkaasti värjättyjä suihkutuotteita. Kirkkaanpunainen suihkusaippua ei vain hivele millään muotoa esteettistä silmääni.


Louis Widmerin käsivoide* on ensimmäinen tuote ko. merkiltä, jonka kanssa en tullut lainkaan juttuun. En pitänyt tuotteen tuoksusta ja hiukan tahmaiseksi jäävästä tuntumasta. Kosteutustehoiltaankin käsivoide oli korkeintaan keskinkertainen. Sen sijaan Creme Pro-Active Light* oli miellyttävä kosteusvoide iltakäytössä.


Urtakramin Rose-palasaippua kului ensin vähiin ja sitten loppui. Pesuteholtaan tämä oli vähän turhan pesevä tavallisesti vain kevyesti likaisille (en korjaa moottoreita :D) käsilleni. Alun ongelmien jälkeen palasaippua kului hiukan huomaamatta loppuun. Ja tästä huomiosta reipastuneena otin myös tuoksun vuoksi ostamani LUSH-palasaippuan  käyttöön.


Maybellinen asetonittoman kynsilakan poistoaineen ostin silloin kun kokeilin kynsissäni geelilakkauksia. Koska en jäänyt geelikoukkuun pysyvästi palasin takaisin tymäkkään Miramen siniseen kynsilakanpoistoaineeseen. 

OPI:n Avoplex-hoitoöljy on eräs ikuisuusprojektini joka loppui. Viimeiset käyttökerrat hulautin öljystä kämmenille ja öljysin kädet ranteisiin asti ja käsittelin samalla myös kantapäät. Öljypullossa tuntui loppua kohti olevan vähän turhan paljon kissankarvoja...


NARSin luomivärin pohjustaja tuli katkeraan loppuunsa. Aplikaattorituubi on erittäin epäkäytännöllinen, mutta yleisenä tuotteena pohjustaja on yksi parhaista joita olen kokeillut. Loppua kohti koostumus toki kuivasi sen verran, että se ei ollut ihan samanlainen kuin parhaimmillaan, mutta piti silmämeikin paikallaan vähintään 7,5 h.


Kaivoin vielä tuubin halkaisun jälkeen pikkupurkkiin n. 4 päivän tarpeen ennen kuin luovutin.


Kesäkuun purkit on nyt käyty läpi. 

* Tuote on saatu blogin kautta.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

#Lahtimiitti 2015, Bona Valere

Osallistuin kesäkuun lopulla Lahden bloggaajamiittiin. Päivän aikana tutustuimme kolmeen eri kohteeseen, joista ensimmäisenä oli virolaisen kosmetiikan maahantuoja Bona Valere.

Päädyin kuvaamaan kyseisen käynnin aikana hyvinkin yksityiskohtaisesti muutamia tuoteryhmiä, joita edustetuilla merkeillä Signe Seebid, Sõsar  ja Sohvy oli myynnissä. Kuvaamani tuotteet eivät ole missään nimessä ainoita, mutta ne olivat niitä, jotka vaikuttivat minulle kaikista mielenkiintoisemmilta.

Mukana miitissä oli 12 bloggaajaa eri puolilta Suomea. Nyt Lahden osallistujista suurin osa oli minulle ennestään tuntemattomia. Tässä tapauksessa pienehkö osallistujakunta ja kivat tutusmiskohteet olivat eduksi. En tälläkään kertaa ehtinyt jutella jokaisen osallistujan kanssa, mutta toivon mukaan ainakin tervehdin jokaista läsnäolijaa.

Pienen tutustumiskierroksen jälkeen testasimme vartalokuorintaa ja käsivoidetta käytännössä tekemällä käsihoidon, jossa oli käsien pehmennykseen pieni kylpy ryhditettynä eteerisellä öljyllä, sokerikuorinta ja käsivoide. 

Itse valitsin kuorinnnaksi appelsiinin ja sain testattavaksi kotiin kahvi-greippi-kuorinnan.


Kuorinnan jälkeen iholle levitettiin vielä sheavoita sisältävä käsivoide. Appelsiini aiheuttaa minulle allergiaoireita syötynä, mutta ulkoisesti käytettynä en kokenut mitään ongelmia. Tuoksu tuotteissa oli kerrassaan herkullinen.


Signe Seebidin vartalonkuorinnat, käsi- ja jalkavoiteet on pakattu lasipurkkeihin. Käsi- ja jalkavoiteille purkki on apteekkimaisen tummaa lasia.


Signe Seebidin pakkaukset ovat mielestäni kauniita, pahvit on koristeltu kukkasin.


Saman sarjan jalkavoidevaihtoehto kutsuu ainakin minua kokeilemaan tuoksullaan, vaikka voi toki jakaa mielipiteitä siitä onko viilentävä kookos-minttu ihana vai kamala yhdistelmä :)


Koska tapaamisessa oli useita kynsibloggaajia olivat minun nakukynnet ainoat koko joukossa. Laitoin kädet välillä selän taakse piilon :D, vaikka käsihoidossa olinkin iloinen, että kynsissä ei ollut lakkaa.


Signe Seebidin valikoimassa on myös useita eri saippuoita, joiden vaikuttavat aineet oli mietetty käyttötarkoituksen mukaan.


Itse kiinnostuin erityisesti jalkasaippuasta, sillä herkästi hikoilevat ja iholtaan paksuuntuvat jalkani ovat joka kesäinen ongelmani.


Signe Seebidillä on myös laaja eteeristen öljyjen valikoima.




Lisäksi pehmentäviä ja kosteuttavia öljyvaihtoehtoja on myös useita.


Suomalaisittain eksoottisempia vaihtoehtoja olivat kylpysuolat ja -voide.


Kaikkien tuotteiden käyttöön voi etsiä vinkkejä Bona Valeren Facebook-sivuilta.


Sohvyllä oli useita tuoksuvaihtoehtoja ihon kosteutukseen ja kuorintaan. Nämä kuvaamani olivat vain osa valikoimasta. Vartalovoiteinen inci sisältää mm. vettä, kaakaovoita, manteliöljyä ja -maitoa sekä oliiviöljyä. Kuorinnoissa incissä on mm. sokeria, kaakaovoita, auringonkukkaöljyä ja oliiviöljyä. Herkullisten tuoksujen lisäksi eri voiteillä on myös käyttötarkoituksia. Sohvyn tuotteissa pakkausmateriaalina on muovipurkki.


Sõsarilla oli taas mutanaamio ja sekä tuotteita miehille. Sain testattavakseni Misty Sea Mud Maskin, joten siitä tulee juttua myöhemmin.


Sõsarin huulivoiteet sisältävät mm.  hampunsiemenöljyä, vehnänalkioöljyä sekä eteerisiä öljyjä.


Hengästyttävään tuotevalikoimaan voi tutustua myös Bona Valeren verkkokaupassa. Alennuskoodilla Suvi2015 saa alennusta 20 % normaalihintaisista tuotteista 31.8.2015 asti. Kesän ajan postikulut tilaukselle ovat vain 2 €.

#Lahtimiitin 2015 seuraavassa osassa tutustutaan Opin maahantuojaan ja Glitterin kesään :).

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...